keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Hanneksen kevät New Yorkissa 1921



Hannes Kolehmaisen osoite Hillcrest Street 173, Staten Island, New York vuonna 2013.

Toivo T. Kaila: "Hannes Kolehmainen",
WSOY 1926, 120.
 New Yorkissa asuessaan 1912 ‒ 1921 Hannes vieraili kaksi kertaa ulkomailla jo molemmilla vuoden 1914 ja 1920 reissuilla myös Suomessa.  Toisella Antwerpenin-olympiamatkalla hänelle oli luvattu Suomesta maatila, mutta Amerikan Yhdysvaltain kansalaisuus myönnettiin yllättäen ja pyytämättä 14.1.1921. Kolehmaisten perhe lähti New Yorkista Suomea kohti neljä kuukautta myöhemmin 14.5.1921.

Työläiset eivät osallistuneet Antwerpenin kisoihin, vaan järjestivät omat olympialaiset. Työväenseura Rientoa perustaneelle ja työläisten Jyryä Tukholmassa edustaneelle Hannekselle eräs Amerikan työläinen osoittikin postikortin Antwerpenin jälkeen: "Salli minun tarjota kruunus koristeiksi nämä pisteet, jotka kävi hakemassa olympialaisista", ja lahtarimahti vastaa: "Kiitoksia sinä hyvä palvelija."
 
New York Timesin uutinen
15.1.1921
kansalaisoikeuksien
myöntämisestä
Hannes Kolehmaiselle.
Hanneksen passihakemus
keväällä 1921 loma-
matkaa varten
osoitteesta 173 Hillcrest
Street, Staten Island, NY.
"Mehän tirkistelimme sosialismin auringon nousua sieltä malliyhteiskunnasta, jonne joskus toivoimme pääsevämme. Siellä sosialistisessa yhteiskunnassa meillä oli tarjolla kaikkea hyvää, jolla nämä nykyiset kärsimyksemme korvaamme, siellä oli lämmin ja hyvä olla, ison yhteisen puuropadan partaalla. Sen sosialismin yhtenä ytimen oli vielä marakattiteoria, jonka avulla todistettiin ihmisen ja marakatin yhtäläisyys Jos joku taisi selittää millainen on se viimeinen lenkki, joka yhdistää ihmisen ja marakatin, niin sellaista tietomiestä pidettiin melkoisen etevenä "työväen miehenä". Kaiken tämän lisäksi oli uskonnollinen polemiikki kiihkeä. Kurikka hutki Malkosaarelta käsin pappeja, erotteli kirkon pakanuuden "Issan puhtaasta opista", joka hutkiminen sai melkoista kantavuutta. Sosialistisen mielipiteen ilmaisuna pidettiin kirkollismaksujen laiminlyöntiä, ilmenipä sellaistakin käsitystä, että raakuus ja rivous ovat välttämättömiä sille, joka haluaa käydä puhtaana proletaarina. Tähän samaan sekamelskaan sitten vielä sotkettiin Ingersollin ateismia. Yllä esitetyn tapaista oli se silloinen "sosialismi". Ken sitä ei hyväksynyt täytenä "työväen aatteena", hänet maalattiin materialistiksi, leipäsosialistiksi, joka merkitsi jokseenkin samaa kun kerettiläinen." (J.W. Meriläinen: Raivaaja 10 vuotta, 1915, 100)

Keväällä 1921 Hannes otti unionin
jäsenkirjan nimellä John.
Kommunistit yrittivät valloittaa myös amerikansuomalaisten sosialistien lehden Raivaajan, mutta tuon taistelun he hävisivät helmikuussa 1921. (Raivaaja 50 vuotta, 13) "Kaatakaa noskelaiset heidän itsensä kaivamiin hautoihin ja vapauttakaa ja puhdistakaa suomalaisten luokkataistelijain maine siitä häpeäst, jota noskelaisuus kaikkialla tuottaa. Valitsemisen varaa ei ole: Se, joka ei ole meidän kanssamme, se on meitä vastaan!" Hannekselta pyydettiin kuitenkin varoja, kolehtia pitäisi kerätä ja lähettää rahat järjestön keskusvirastoon, ja vanhaa Työmiestä pitäisi tilata tietysti nuoremman Eteenpäin menon kaveriksi.

Kesällä 1921 Piikkiön maatilalla on luvassa alakerrassa kolme huonetta ja avara keittiö sekä umpinainen, valoisa oleskelukuisti. Yläkerrassa kolme pientä huonetta. Vouti valmiina toisessa 1910 rakennetussa talossa; Gabriel Ruotsalainen, muonamies, hevosmies ja puutarhuri. Harjoitteluolosuhteet yhtä huonot kuin pellot, savea, mäkiä ja kiviä. Neljä rysää, kaksi verkkoa, katiska. On siellä uimahuonekin sinulle. Omasta sikalasta saadaan kinkku joulupöytään, täysvoipaisista lehmistä maito, muutama vasikka ja kanoja. Istutetaan satoja omenapuita, luumupuita, päärynää ja marjapensaita... Viljelystä 16, metsää 12 ha, joutomaita 3,5. Osti Vesannon kirkkoherrana toimineelta Frans Arvi Vasamalta 278 000 markalla, mutta keräysrahoja oli vain 250 000 mk.

Samana keväänä Kuopiossa
Suojeluskuntaväen erikoisliike
myi pistooleja (Savo 26.5.1921).
Kesäkuun alussa Suomeen lähtee myös Juho Tuomikoski, joka edusti Laihian Liittoa kesällä 1921.

1960-luvulla radiossa Hannes totesi: "Lapset eivät urheile, ei siitä muuta hyötyä ollu kun aikansa hukkas. Tervettä elämää se on, jos meinaa pärjätä. Olin raitis ja elin kaikinpuolin säännöllisesti."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti