 |
| "Hannes Kolehmainen (1889-1966) sai synnyinkaupunkiinsa Kuopioon juoksijapatsaan vuonna 1952. Kuopiolainen olympivoittaja oli luonteva romaanin aihe kuopiolaiskirjailijalle Jouni Tossavaiselle." Kuva: Juha Poutanen. Teksti: Risto Löf. |
Miksi Hannes Kolehmainen hylkäsi amerikkalaisen unelman keväällä 1921? Jouni Tossavainen kirjoitti vastaukseksi romaanin.
 |
| Savon Sanomat/ Sunnuntaisuomalainen 19.6.2014. |
Hanneksen elämässä on syytä hymyyn: perheelle on valmistunut oma talo Staten Islandille ja pihalla lämpiää savusauna, kotia vaalii vaimo Alma ja kintereillä pyörii pieni esikoispoika Hannes Chester, juoksuseuraa tarjoaa terrieri Prince. Appiukko Jacob pitää Hanneksen muurarin töissä firmassaan.
Kuopiolaisen työläiskodin poika on saavuttanut paljon, mutta Hannesta ei hymyilytä. Päinvastoin olon tekee tukalaksi salaisuus: hän aikoo palata takaisin Suomeen kevään lopulla. Sitä hän ei vain vielä uskalla paljastaa kenellekään, ei edes läheiselle valmentajaveljelleen Williamille saati New Yorkiin viehtyneelle vaimolleen Almalle.
Miksi olympiavoittaja hylkää amerikkalaisen unelman?
KUOPIOLAINEN kirjailija Jouni Tossavainen hakee vastausta Hannes Kolehmaisen (1889-1966) elämän kääntöpisteeseen romaanissaan New Yorkin Lentävä suomalainen, joka julkistetaan Kalevan kisojen yhteydessä Kuopiossa heinäkuun lopussa.
Tossavainen on luonut kuvitteellisen tarinan Kolehmaisen elämän keväästä, tammi-toukokuusta 1921, mutta romaanin runko on kovaa faktaa.
Kolehmaisen Amerikan vuosien perusasetelma tunnetaan yleisesti: juoksija muutti Tukholman olympialaisten ‒ tuloksena kolme henkilökohtaista kultamitalia ja joukkuehopea ‒ jälkeen New Yorkiin vuonna 1912 ja asui kaupungissa Brooklynissa ja Staten Islandilla kevääseen 1921. Hän avioitui amerikansuomalaisen Alma Johnsonin (1871‒1935) kanssa 1915. Pariskunnan esikoispoika Hannes Chester syntyi seuraavana vuonna.
Suurkaupunkiin kotiutui koko joukko suomalaisia. Hanneksen veli William oli saapunut New Yorkiin jo aiemmin, ja Hannesta seurasi pian nilsiäläinen juoksija Ville Kyrönen. Perässä tuli yksitoista muutakin Kuopion työväen urheiluseuran Riennon atleettia sekä kuopiolaispainija Eino Leino ja nopea pohjalainen Ville Ritola, jonka Hannes kokee tosiystäväkseen Tossavaisen romaanissa.
TOSSAVAINEN on haalinut tietoa Kolehmaisesta vuosien ajan. Kirjailija on harrastanut myös juoksemista yli neljäkymmentä vuotta ja juossut kilpaakin keskimatkoja.
Vankka taustatyö käy ilmi romaanin elävästä ajankuvasta, suurkaupungin näyistä ja tuoksuista sekä historiallisten henkilöiden runsaudesta.
‒ Kävin viime keväänä Kolehmaisen kotiosoitteessa Staten Islandilla, 173 Hillcrest Streetillä. New Yorkin läpijuoksun faktuaaliset tiedot keväältä 1921 on kaivettu newyorkilaisista lehdistä. Suomen Urheilumuseossa on pari mappia tietoa Hannes Kolehmaisesta, mutta itse asiassa veljen William Kolehmaisen mappi on vielä perusteellisempi. Lisää tietoa löytyi Ville Kyrösen mapista sekä tuon ajan urheilulehdistä.
Kolehmaisen palkintoja ja päiväkirjoja nähtiin Kuopion museossa pari vuotta sitten. Vitriinissä oli esillä muun muassa New Yorkin läpijuoksun pääpalkinto, komea Evening Mail Modified Marathon -pokaali, jolla on paikkansa Tossavaisen kirjassa.
Tossavaisen romaani noudattaa "tilikirjan" eli juoksupäiväkirjan rakennetta. Ytimekkäät merkinnät kertovat liki päivittäisistä harjoitteista, kävelylenkeistä, juoksuista, spurteista ja voimisteluista, maileista ja minuuteista. Rinnalle avautuu juoksijan arkielämä.
Kirjailijan luovuudelle on sijaa, sillä keväältä 1921 ei ole olemassa Kolehmaisen päiväkirjaa.
TAKAISIN kysymykseen, miksi amerikkalaiseksi passitettu Kolehmainen päätti yllättäen muuttaa takaisin Suomeen. Tiedetään, että Suomen Urheiluliitto oli kerännyt rahaa Antwerpenin olympiavoittajalle 30 hehtaarin maatilaa Piikkiöstä, ja tarjous houkutti Kolehmaista.
Tossavaisen romaanissa vastaus on laajempi. Kolehmainen kokee elämäntilanteensa kujanjuoksuksi: "Pelastaakseni järkeni minun oli valittava kahden aatteen, kahden naisen ja kahden maan välillä." Kahden naisen ongelma jääköön paljastamatta romaanista, mutta maan ja aatteen ristiriidat kannattaa avata.
Kansainvälinen kilpailumenestys teki Kolehmaisesta urheilijasuuruuden, joka olisi kelvannut juoksemaan monen maan lipun alla. Amerikassa houkutti vapaus ja menestymisen mahdollisuus, mutta Kolehmaisen kaipuu synnyinseudulle korostuu Tossavaisen romaanissa.
Staten Islandilla savolaisjuoksija on eniten kotonaan saunan lauteilla. Minnesotassa asuvan kuopiolaistuomari Aaro Jalkasen viisu Kallavesj koskettaa syvästi Hannesta: "Tokko suanen koskaa ennee kierteep Puijonsarven nennee, missä laevat huuteloo: Kuopijoo, Kuopijoo."
Amerikkalaisuuden ja savolaisuuden ristiriitaa lietsoo romaanissa Hanneksen vaimon Alman ja appiukon Jacobin pikkuporvarillinen asenne.
Vaimon pohjalainen suku arvostaa yritteliäisyyttä ja menestystä: "Alma halusi amerikkalaisen miehen, sellaisen joka käy oikeissa töissä puku päällä." Appiukko muistutti, miten "lyhytlahkeisissa juoksevat miehet eivät pelasta maata".
Romaanissa Hannes vakuuttaa toistuvasti, että "juoksut on juostu", mutta harjoittelee salaa yksin ja toisinaan veli-Williamin ja Ville Ritolan kanssa. Mestarin askel ei vain vedä entiseen malliin.
‒ Hannes rimpuili niin pitkälle, että hänet valittiin ilman karsintoja vuoden 1924 Pariisin olympialaisten maratonjoukkueeseen. Siellä hän keskeytti, kun jalat eivät kestäneet.
POLIITTINEN jako työväen ja porvareiden urheiluseuroihin vaikutti vahvasti Kolehmaisen juoksijauraan. Jokaisen oli tunnustettava, minkä aatteen puolesta juoksee. Hannesta, työläisperheen työläispoikaa, sosialismi puhutteli syntyjään. "Kenen muun kuin köyhän, työttömän ja heidän etujaan ajavien puolella Hannes voisi olla", romaanissa kysytään.
Kolehmaisen ratkaisu oli lopulta puolesta ja vastaan: hän aloitti porvarillisen urheiluseuran Kuopion Reippaan riveissä, mutta oli sittemmin perustamassa Kuopion ensimmäistä työväen urheiluseuraa Rientoa vuonna 1907.
Tukholman olympialaisten menestyksen huumassa Kolehmaista kosittiin joka suuntaan. Rientolaiset kutsuivat juoksijan kunniajäsenekseen joulukuussa 1919, mutta sitä kunniaa kesti alle vuoden. Kesällä 1920 Kolehmainen osallistui Antwerpenin olympialaisiin kansainvälisen kommunistijärjestön Kominternin boikottikäskystä huolimatta. Kolehmainen voitti kultaa maratonilla, mutta samalla toverit erottivat hänet Riennosta ja syyttivät lahtareiden nuoleskelijaksi.
Tossavainen muistuttaa, että Hannes luotti paljossa veljeensä Williamiin, tunnettuun juoksijaan ja treenariin.
‒ William oli tavallaan porukan aivot. Jos hän olisi ollut Antwerpenia vastaan, Hannes ei olisi osallistunut kisoihin.
New Yorkissakin jako oli ankara. Kolehmainen joutui luovimaan sosialisti- ja porvariurheiluseurojen välillä, jotta saattoi juosta amatöörikilpailuissa tarpeellisia taaloja perheelleen.
PALUU Suomeen pelotti Kolehmaista. Piikkiön maatilan lahjoitti porvarillinen Suomen Urheiluliitto, minkä vuoksi Kolehmaisella oli yksi syy lisää pelätä kommunistien verikostoa.
Kun juoksija saapui perheineen Helsinkiin toukokuussa 1921, heidät pidettiin piilossa. Kotiseudulla Savossa paluumuutosta oli vain lyhyt uutinen lehdessä. "Jos hän sattuisi naamaansa näyttämään torin nurkilla, niin palkkana ei olisi kalakukko vaan kuolema. Niin olivat uhonneet kännipäissään Savon Kansan toimittajat kahvila Punikissa", Tossavainen kirjoittaa.
Kolehmaisen maine Lentävänä suomalaisena, joka juoksi Suomen maailman kartalle, on myöhempää, 1930-luvun perua. Tuolloin valkoinen Suomi teki kuopiolaisesta juoksija-muurarista kansallisen esikuvan.
Kotikaupunkiinsa Kuopioon Kolehmainen sai juoksijapatsaan. Entä mitä amerikkalaiset ajattelivat mestarista, joka jätti maan saatuaan juuri kansalaisuuden?
"Kukaan ei muista sadan vuoden päästä maanpetturia, miksi muistella olympiavoittajaa joka lensi pesästä, käänsi kylmästi selkänsä maailman parhaalle sulatusuunille."
(Savon Sanomat/Sunnuntaisuomalainen 19.6.2014, 38)
