Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kyrönen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kyrönen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. lokakuuta 2014

Voittajan tukka harveni nopeasti Amerikassa

Nuoren miehen tukka harveni kolmessa vuodessa New Yorkin juoksu- ja muurausurakoissa. Tukholman vuoden 1912 voittokuvissa 22-vuotiaalla Hannes Kolehmaisella on tukkaa päässä huomattavasti enemmän kuin New Yorkin läpijuoksun voittokuvassa vuodelta 1915.
Helsingin Sanomien kuva-arkiston tietojen mukaan Hannes Kolehmainen juoksi New Yorkin maratonilla 1911 (”Suomi juostiin maailmankartalle”, HS 24.10.2014, A33). 

Ensimmäisen New Yorkin maratonin eli The Evening Mail Modified Marathonin Hannes kuitenkin juoksi ja voitti vasta vuonna 1913, ja kuvassa hän juoksee kohti kolmatta voittoa vuonna 1915.

Tämä selviää Toivo T. Kailan Kolehmais-elämäkerran (1926) sivun 104 kuvasta, jossa Hanneksella on samanlainen numerolappu kuin minulle aiemmin tuntematomaksi jääneessä Hesarin arkistokuvassa. Jos tämä kuva olisi ollut käytettävissä, se olisi sopinut New Yorkin Lentävän suomalaisen takakanteen paremmin kuin Tukholman vuoden 1912 voittokuva.

Tukan harvuudesta voisi epäillä, että kuva liittyy Hanneksen viimeiseen New Yorkin läpijuoksun voittoon vuonna 1917, mutta Kailan mukaan ”Hannes juoksi Tatu-veljensä tavoin valkoinen nenäliina päässä, ja voitti vastoin yleisön luuloa”.

Vuoteen 1917 viittaisi sekin, että Hannekselle ei ole seuransa Irish Athletic Clubin edustusasu, kuten edellisen vuoden läpijuoksusussa, joka päättyi katkeraan tappioon Ville Kyröselle. Hannes erosi New Yorkiin muuttonsa jälkeen edustamastaan irlantilaisseurasta vuonna 1916.

perjantai 24. tammikuuta 2014

Päähenkilöitä kotioloissaan Staten Islandilla


Hannes Kolehmainen, Alma Kolehmainen, Viljami Kolehmainen, Johan Tuomikoski ja Selma Johnson Statensaaren talon pihalla. (Suomen Urheilulehti nro 34 vuonna 1920.)


Päähenkilöt 

Hannes Kolehmainen (1889 ‒ 1966) muurari, nelinkertainen olympiavoittaja
Alma Kolehmainen (os. Rosengren, 1895 ‒ 1974) Hanneksen vaimo
"Hani" Kolehmainen (s. 1916) Hanneksen ja Alman esikoinen
Viljami Kolehmainen (1887 ‒  1967) Hanneksen veli, valmentaja ja ammattilaisjuoksija
Jaakoppi Johnson (1871 ‒ 1935) pappa, Alman isä,työnjohtaja
Selma Johnson (1872 ‒ 1951) Alman äiti
Martta Johnson (s. 1898) Alman sisko
Katie Rosengren (1848 ‒ 1921) mummo, Selman äiti
Ville Kyrönen (1891 ‒ 1959) juoksija ja leipuri
Ville Ritola (1896 ‒ 1982) ja joukko muita juoksijoita
Ernest Rautakorpi (os. Grönblad) IWW:n agitaattori New Yorkissa
Jukka Rahja (1887 ‒  1920) kuopiolainen agitaattori Petrogradissa
Hiski Salomaa (1891 ‒ 1957) kuplettilaulaja
Lawson Robertson (1883 ‒ 1951) IAAC:n valmentaja
James Sullivan, Gus Kirpy ja Kenesaw Landis urheilujohtajia ja kuulustelijoita

Tapahtumapaikka:

New York

Tapahtuma-aika 
15.1.1921 ‒ 14.5.1921

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Hanneksen New Yorkin aika vuonna 1917



Puolen vuoden karenssin jälkeen IAAC:sta  Finnish American Athletic Clubiin, jossa vain amerikansuomalaisia urheilijoita. FAAC:a pidettiin porvariseura jossa kuitenkin enemmistö työläisiä, valmentajia John Wink ja J. V. Björk.

I ja viimeisen kerran Bostonin maraton ja toukokuussa NY:n läpijuoksun voitto 15 sekunnilla Ville Kyyrösestä uudella reittiennätyksellä. Se oli niin iso palkinto, että yksivuotias Juniori mahtui istumaan maljassa

All for America, America for All,
The Evening Mail Modified Marathon
1st Prize May 12 1917

Muurarina Little Fallsissa New Yorkin lähellä. Kesällä Työväen Urheilulehden I nro, jota tilattiin New Yorkiin.
Marraskuussa Riennossa toiminut veturinkuljettaja Jukka Rahja toimitti Kuopion työläisille 360 kivääriä ja 36 000 patruunaa. Kuopion punakaartin esikuntaan kuului myös Rientoa perustamassa ollut Yrjö Hyvärinen.

Hanneksen New Yorkin aika vuonna 1916

Toukokuussa 1916 New Yorkin läpijuoksun voitti Ville Kyrönen.

Urheilutoimittaja Francis
raportoi vuoden 1916
läpijuoksun kuulusteluista.


Tammikuun 10. liittyi Yhdysvaltain kansalliskaartin New Yorkin 14. rykmenttiin, jonka tilat Brooklynin asuntoa vastapäätä. Kaartin valmennuksesta vastannut Lawson Robertson houkutteli urheilijoita mukaan. Kaartissa Hannes sai juosta, kun keväällä ei ollut töitäkään, ja hän harjoitteli aseenkäsittelyä, vaikka kaartin kotipuolustusjoukkoja oli käytetty lakkolaisia vastaan. 

Helpompi päästä kansalaiseksi, kun haku oli päällä (Declaration of Intention, ensimmäiset paperit), siksi Alma suositteli, ja Viljamikin liittyi skottilaisrykmenttiin Edingburghissa. Mutta Hannes kieltäytyi lähtemästä New Mexikon rajalle Pancho Villaa vastaan, koska kesäkuussa syntynyt Hannes Chester viikon ikäinen. Kuulusteluissa myönsi olleensa nelisen vuotta sosialistisen puolueen jäsen Suomessa.

(Hannes Chester Kolehmainen, s. kesäkuussa 1916; Sturdy son of Finland, tukeva Suomen poika, niin kuin sanottiin NYTssa 6.6.1920. "Pikku Kolehmainen harrasti Amerikassa hevosia, palloilua, veistoa, hiihtoa, maatöitä, nyrkkeilyä ja juoksua." Alman äiti Sofia haki "Haninsa" Piikkiön maatilalta takaisin New Yorkiin vuonna 1923. Poika asui koko ikänsä Amerikassa ja Hannes ei tavannut häntä kahdeksaan vuoteen.)

Toukokuussa New Yorkin läpijuoksun voitto Millrose AC:n Ville Kyröselle. Vanha ystävä ja toveri petti sopimuksen yhtäaikaisesta maaliintulosta, jota Ville alunperin esitti. Ei puhunut Villelle sen jälkeen sanaakaan. Läpijuoksun ratkaisua väitettiin järjestetyksi tasapeliksi ja siksi järjestettiin kuulustelut, joihin Ville meni, Hannes ei. Vastaaviin kuulusteluihin amatöörisääntöjen takia Hannes oli joutunut aiemminkin New Yorkissa ja kerran Suomessa.

Lokakuussa ei enää edustanut IAAC:ta ja työskenteli muurarina Osterbayssa Long Islandilla. Uhkaus sotaoikeudella ja pettymys seuraan saivat vannomaan Suomen nimeen; kunhan I maailmansota loppuisi palaisi kotiin; keskeytti kansalaisuuden haun. 

Koti South Brooklynissä lokakuussa, töissä New Havenissa.

Hannes New Yorkissa vuonna 1915

Hääkuva 22.12.1921 Brooklynin luterilaisessa kirkossa. Kuva Ossi Viidan kirjasta "Hymyilevä Hannes", Otva 2033, 167.
"December
22 Menin naimisiin"


Sosialistiseura Kaleva Athletic Club (sosialistinen myös Vesa, kolmas NY:n seura Finnis-American Athletic Club), jolle rakensi Brooklyniin sisärataa IAAC:n luvan perästä. Lawson Robertsonin kanssa valmentajan pesti yliopistossa ei edennyt; jälleen porvari petti. Prospect-parkkia kierrettiin edelleen Ville Kyrösen kanssa, ja vastusta ei löytynyt edes Harry Smithistä.

Oli mukana perustamassa Yrjö Koivistoisen kanssa sekatavarakauppaa Etelä-Brooklyniin ja opetteli valokuvausta. New Yorkin halkijuoksu piti kuitenkin voittaa, mikä innosti myös nykiläistä Almaa hienon palkinnonkin takia. Ylivoimaisesta voitosta repesi taas juoksukierre ja kilpailukiertue aina San Franciscoon asti. Matkalla tilasi kaksi kertaa päivässä vain pehmeäksi keitettyjä kananmunia, paahtoleipää, teetä ja jäätelöä. Yksi kanankoipi lihaa, kun Robertson vaati, ja keitettyjä herneitä. Heräsi kello kuusi ja lähti 5‒7 mailin kävelylenkille. Aamupäivällä lyhyet unet. Iltapäivällä juoksuharjoitus.

Kaupan tappiot 400 taalaa; porvarius petti taas, joten liittyi muurareiden ammattiyhdistysliikkeeseen. Lokakuussa muurariksi appensa työmaalle 20 ‒ 33 dollarin viikkopalkalla niin, että rahaa jäi vähän säästöönkin 12 tunnin työpäivistä. 

Syksyllä maalasi Johnsonin talon katon. Kihlasi Alman palkintosormuksella sanomatta sanaakaan, timanttisormus kuitenkin. Ja oli lupaus, että lopettaa kilpailemisen Yhdysvaltain murtomaamestaruuskilpailuihin tammikuussa 1916. Vakavasti otettavalle aviomiehelle ei oikein passannut lyhytlahkeisissa housuissa ravaaminen appiukonkaan mielestä; puoli alasti ei mennä poikasten kanssa tyhjän perässä.

Naimisiin (kun Alma toisella kuulla raskaana) 22.12. Brooklynin suomalaisessa evankelisluterilaisessa kirkossa. Muutto pieneen vuokrakämppään ja sitten Alman isän Jacop Jonhnsonin omistamaan taloon.