Fiktiota ja faktaa Helsingin kirjamessuilta

Vas. Karo Hämäläinen, oik. Erkki Vettenniemi Helsingin kirjamessujen
Kirjakahvilan lavalla torstaina 23.10.2014. Kuvat: Marita Porrassalmi.

"Oli­ko sit­ten­kin vain pelk­kää sat­tu­maa, et­tä juu­ri kes­tä­vyys­juok­sus­ta tu­li suo­ma­lai­nen me­nes­tys­la­ji?

Tut­ki­ja ja kir­jai­li­ja Erkki Vettenniemen mu­kaan oli. "Kes­tä­vyys­juok­sus­ta sat­tui tu­le­maan kan­sain­vä­lis­tä me­nes­tys­tä enem­män kuin muis­sa la­jeis­sa. Jos me­nes­tys­tä oli­si tul­lut kol­mi­loi­kas­ta tai nais­ten mou­ka­ris­ta, suo­ma­lai­nen si­su oli­si yh­dis­tet­ty nii­hin", heit­tää Vet­ten­nie­mi.

Viit­taus nais­ten mou­ka­riin tie­tys­ti on­tuu, kos­ka sii­tä tu­li hy­väk­syt­ty kil­pai­lu­la­ji vas­ta 1990-lu­vul­la. Kes­tä­vyys­juok­sun me­nes­tys taas al­koi Tuk­hol­man olym­pia­lai­sis­ta 1912, jos­sa Hannes Kolehmainen "juok­si Suo­men maail­man­kar­tal­le".

VET­TEN­NIE­MI sel­vit­tää laa­jas­ti suo­ma­lais­ta kes­tä­vyys­juok­sua ei­len tors­tai­na jul­kis­te­tus­sa kir­jas­saan Suo­ma­lai­sen kes­tä­vyys­juok­sun his­to­ria (SKS). Vet­ten­nie­men teos pe­rus­tuu fak­taan, mut­ta aiem­min tä­nä vuon­na il­mes­ty­nyt Jouni Tossavaisen kir­ja New Yor­kin len­tä­vä suo­ma­lai­nen (Li­ke) on 429 si­vua kes­tä­vyys­juok­sun fik­tio­ta.

Mo­lem­mis­sa kir­jois­sa on kui­ten­kin yh­tei­nen ta­ri­na: Han­nes Ko­leh­mai­nen.

IL­MAN Ko­leh­mais­ta ja var­sin­kin hä­nen Viljam-vel­jeään kes­tä­vyys­juok­su tus­kin oli­si kos­kaan nous­sut sii­hen lä­hes le­gen­daa­ri­seen ase­maan, jo­ka sil­lä on Suo­mes­sa ol­lut. Kes­tä­vyys­juok­sun myyt­ti al­koi Vet­ten­nie­men mu­kaan mur­tua vas­ta 1990-lu­vul­la.

Vuo­si­tu­han­nen vaih­tees­sa al­koi uu­si ai­ka­kau­si, kun kes­tä­vyys­juok­sus­ta tu­li mas­so­jen ur­hei­lua, mut­ta me­nes­tys kil­pa­ra­doil­la käy­tän­nös­sä lop­pui muu­ta­maa vä­läh­dys­tä lu­kuun ot­ta­mat­ta ko­ko­naan.

"Vä­ki­val­ta- ja juo­ma­kult­tuu­ri syr­jäyt­ti hi­kiur­hei­lun. Tu­li jää­kiek­ko", väit­tää Vet­ten­nie­mi.

Helsingin Sanomat 24.10.2014, A33.

SUO­MEN kaik­kien ai­ko­jen me­nes­tyk­sek­käin kes­tä­vyys­juok­si­ja on ol­lut Paavo Nurmi, jo­ka voit­ti 1920-lu­vul­la yh­dek­sän olym­pia­kul­taa. "Nur­mea ei oli­si il­man Ko­leh­mais­ta. Nur­mi in­nos­tui juok­sus­ta Ko­leh­mai­sen kaut­ta, ja hän ha­lu­si tul­la it­se­kin yh­tä hy­väk­si", sa­noo Tos­sa­vai­nen.¹

Lasse Virénin juok­se­mat nel­jä kul­ta­mi­ta­lia 1972 ja 1976 ki­sois­sa oli­vat ta­val­laan luon­nol­li­nen jat­ke Ko­leh­mai­sel­le ja Nur­mel­le.

Tos­sa­vai­sen oma us­ko suo­ma­lai­seen kes­tä­vyys­juok­suun lop­pui, kun Martti Vainio kä­räh­ti do­pin­gis­ta Los An­ge­le­sis­sa 1984. "Vain tuh­kat jäi­vät jäl­jel­le."

Los An­ge­les on muu­ten­kin Ko­leh­mais­ta, Nur­mea ja Vai­nio­ta yh­dis­tä­vä te­ki­jä. Nur­men pi­ti juos­ta Los An­ge­le­sin ke­sä­ki­sois­sa 1932 ma­ra­ton Ko­leh­mai­sen van­hois­sa juok­su­ken­gis­sä. Nur­mea syy­tet­tiin kui­ten­kin am­mat­ti­lai­suu­des­ta, ei­kä hän juos­sut Han­nes-ni­men saa­neil­la tos­suil­la.

Vet­ten­nie­men mu­kaan ur­hei­li­jat osa­si­vat jo tuol­loin tuot­teis­taan it­sen­sä. "Tä­tä ei kek­sit­ty Suo­mes­sa."

SUO­MES­SA ei myös­kään kek­sit­ty kes­tä­vyys­juok­sun val­men­nus­ta, vaik­ka oli imar­te­le­vaa aja­tel­la, et­tä juu­ri Suo­mi oli täs­sä mui­den edel­lä. "Suo­mi oli ta­kim­mai­ses­sa ju­na­vau­nus­sa. Opit oli kek­sit­ty Yh­dys­val­lois­sa ja Eng­lan­nis­sa", sa­noo Vet­ten­nie­mi, jon­ka mu­kaan suo­ma­lai­set jäi­vät so­tien jäl­keen näi­den van­ho­jen aja­tus­ten van­geik­si. "Suo­mes­sa ei us­kot­tu, et­tä muual­ta voi­si löy­tää pa­rem­paa apua."

Vas­ta uu­si­see­lan­ti­lai­sen Arthur Lydiardin tu­lo Suo­meen 1967 uu­dis­ti suo­ma­lais­ten har­joit­te­lun. "Hän pa­ni suo­ma­lai­set juok­se­maan ym­pä­ri vuo­den aa­mus­ta il­taan", sa­noo Vet­te­nie­mi.

YK­SI suo­ma­lai­sen kes­tä­vyys­juok­sun le­gen­dois­ta on, et­tä Ko­leh­mai­nen kil­pai­li he­vos­ta vas­taan. "Se on kieh­to­va aja­tus, mut­ta sil­le ei löy­dy mis­tään min­kään­lais­ta näyt­töä", sa­noo Tos­sa­vai­nen.

"Ko­leh­mai­nen to­sin oli he­vo­sen kyy­dis­sä, mut­ta työ­väen­aat­teen ih­mi­se­nä hän ei voi­nut ker­toa ol­leen­sa por­va­rin rat­tail­la. Sik­si hän kek­si ko­ko ta­ri­nan."²

Myös Vet­ten­nie­mi pi­tää Ko­leh­mai­sen ja he­vo­sen kil­pa­juok­sua suul­li­sen pe­rin­teen sa­to­na. "Mi­nä­kin olen juos­sut pa­pan Pu­tia vas­taan", kuit­taa Vet­ten­nie­mi.

Tos­sa­vai­sen päi­vä­kir­jan muo­toon kir­joi­tet­tu Len­tä­vä suo­ma­lai­nen on en­sim­mäi­nen oi­keas­ta suo­ma­lai­ses­ta ur­hei­li­jas­ta ker­to­va fik­tii­vi­nen ro­maa­ni.³ Sa­mal­la se on toi­nen fik­tii­vi­nen ur­hei­li­ja­ker­to­mus, jo­ka ta­pah­tuu ul­ko­mail­la. En­sim­mäi­nen oli 1924 jul­kais­tu ro­maa­ni suo­ma­lai­ses­ta nyrk­kei­li­jäs­tä Yh­dys­val­lois­sa.⁴

Signeraauskaverina
Musta Barbaari.

Kaik­kien ai­ko­jen en­sim­mäi­nen suo­ma­lai­nen mie­li­ku­vi­tuk­sel­li­nen ur­hei­lu­ro­maa­ni il­mes­tyi sa­ta vuot­ta sit­ten, kun Väinö Kataja kir­joit­ti teok­sen Hei­nä­ran­nan olym­pia­lai­set.

(Ari Pusa: "Suomi juostiin maailmankartalle. Jouni Tossavainen ja Erkki Vettenniemi tarjoavat fiktiota ja faktaa suomalaisesta kestävyysjuoksusta", Helsingin Sanomat 24.10.2014, A33)

Viisi virhettä

¹⁾

Urheilutoimituksen erikoistoimittajan Ari Pusan torstaina Helsingin kirjamessuilla tekemissä muistiinpanoissa on tällä kohtaa virhe. En ole sanonut näin, ehkä Vettenniemi sanoi näin esiintyessämme Kirjakahvilan lavalla klo 13.30.

²⁾

Esiintymisen jälkeisessä haastattelussa yritin sanoa tässä kohti, että tämä ajatus esitetään romaanissa Lentävä suomalainen, joka on Ossi Viidan väitöskirjaan Hymyilevä Hannes verrattuna yhtä vähän totta kuin Antti O. Arposen hevosteoria Pohjois-Savon urheiluhistoriassa.

³⁾

Haastattelussa en unonhtanut mainita Antero Raevuoren puolittain fiktiivistä teosta Paavo Nurmi - Juoksijain kuningas.

⁴⁾

Nimimerkki Eetu Kivelän romaanissa Ruuvisuora (1927) nyrkkeillään Yhdysvalloissa.

⁵⁾

Kuvatekstin mukaan "Hannes Kolehmainen juoksee New Yorkin maratonilla 1911", mutta Hannes muutti New Yorkiin vasta 1912 eikä vieraillut vuonna 1911 Yhdysvalloissa.

*)
"Voisin viettää suomalaisen kestävyysjuoksun kolmekymmentävuotishautajaisia." Lause on lainattu oikein kulttuurisivulla B5, mutta sitä ei sanonut urheiluhistorioitsija Erkki Vettenniemi, vaan toinen Karo Hämäläisen haastateltavista.

**)
Ja romaanin nimihän ei ole New Yorkin lentävä suomalainen, vaan New Yorkin Lentävä suomalainen, eikä se kerro "yhdestä vuodesta New Yorkissa", vaan tammi-toukokuusta 1921 New Yorkissa.

Satavuotias urheiluromaani

Suomen ensimmäinen
urheiluaiheinen
kaunokirjallinen teos.

Elävistä kirjailijoista urheiluaiheisia teoksia ovat kirjoittaneet mm. Jari Ehrnrooth, Laila Hietamies, Anja Kauranen, Veijo Meri,  Marjo Niemi, Miika Nousiainen, Jukka Pakkanen, Kirsi Pehkonen, Jorma Ranivaara, Marja-Leena Tiainen, Maarit Verronen, Mika Wickström, ja jos vaikkapa hevosaiheiset nuortenromaanit lasketaan mukaan lista pitenee entisestään.

Mutta Suomessa elävistä tai eläneistä urheilijoista tuskin kukaan on kirjoittanut urheiluaiheista kaunokirjallista teosta. Toimittaja Antero Raevuoren elämäkertaromaanin Paavo Nurmi, juoksijain kuningas (1997) lisäksi ei ole tullut vastaan tänä vuonna sata vuotta täyttävän urheiluromaanin historiassa, että päähenkilö olisi joku muu kuin fiktiivinen 1500 metrin juoksija Sakari Koskenpää, kuten Laila Hietamiehellä, tai Yrjö Niemelä niin kuin Urho Karhumäen Berliinin taideolympialaisissa kultaa voittaneessa romaanissa Avoveteen. 

Taiteilijaromaanin päähenkilönä oikeasti elänyt ihminen on huomattavasti yleisempi. Viime vuosikymmeninä ovat ilmestyneet niin Paavo Rintalan tulkinta kuvataiteilija Vilho Lammesta, Rosa Liksomin Reitari Reidar Särestöniemestä, Helena Sinervon Runoilijan talossa Eeva-Liisa Mannerista kuin romaani Vihtapaavo rautalampilaisesta talonpoikaisrunoilija Paavo Korhosesta.

Ehkä siis ainakin tässä urheilevan päähenkilön valinnan mielessä New Yorkin Lentävä suomalainen on jonkinlainen harvinaisuus suomalaisessa urheilukirjallisuudessa. Maailmankirjallisuudesta löytyy kyllä vastaava varsin tuore tapaus: ranskalaisen kirjailijan Jean Echenezin romaani Pitkä juoksu (Tammi 2010) sivuaa olympiavoittaja Emil Zátopekin elämäkertaa niin, että se lasketaan urheiluun ja juoksuun liittyviin elämäkerrallisiin teoksiin.