Hannes New Yorkissa ja Suomessa 1914

Toivo T. Kaila: "Hannes Kolehmainen", WSOY 1926, 144.

Asui edelleen Brooklynissa kaksikerroksisen talon kivijalkakerroksessa. Huone matala, pimeä ja kostea. IAAC:n harjoitteluradat hyvät, mutta kesäpaikassa juotiin viinaa. 

Shrubb, Hannes, Kiviat,
"Hannes Kolehmainen", 81.

"Kolehmainen’s leg injury that had kept him from defending his American crosscountry title lingered into the winter indoor season and hampered his training. Still gimpy in late January 1914, Kolehmainen nevertheless agreed to face-off against Kiviat in a two-mile match-race that promoters dubbed the foot-racing ‘championship of the world’. However, AAU and AOC potentate James Sullivan barred race organisers and the Thirteenth Regiment National Guard Armory from using any reference to a world championship, arguing that such hyperbole was restricted exclusively for the Olympic games.

In spite of the Sullivan’s ban of world championship rhetoric, the match-up drew tremendous interest in New York City. Thousands of fans packed the Armory for the 25 January event, a gala headlined by the Kolehmainen–Kiviat race that included several other footraces and bicycle races. Once again, Kolehmainen and Kiviat finished in a ‘dead heat’. Unlike their previous match-race, where fans were thrilled by a tie, their meagre time of 10:05:8 and their lead-footed running aroused the wrath of spectators. Much of the crowd thought the race had been fixed. A New York Times correspondent reported that ‘cries of ‘‘fake’’ and ‘‘frame up’’ . . . could be heard through [a] storm of hoots and jeers’. The scribe added that even ‘the officials of the games looked on the event with suspicion’.

Lawson Robertsonin kolumni.

The New York Globe sportswriter Howard Valentine immediately came to the defence of Kolehmainen and Kiviat. Valentine admitted that a ‘more miserable contest to watch there never was’ and described the runners as ‘reeling along like a couple of 4 am drunks’, but maintained ‘it was not a fake race’. Kiviat’s employer, a race official, also defended the honour of the runners, insisting, ‘[i]f I thought Kiviat had taken part in a framed race I would throw him out of my shop. I wouldn’t bother opening the door either; I’d chuck him right through the plate glass’.

Kolehmainen’s coach also leapt to the defence of the IAAC’s dynamic distance tandem. Lawson Robertson denounced their detractors as ‘liars’ and declared that the race was marred by the fact that Kolehmainen was injured and Kiviat was ill. In spite of those spirited defences, the furore over their uninspired ‘dead heat’ compelled the Metropolitan AAU to suspend Kolehmainen and Kiviat pending a thorough investigation. Through an interpreter, Kolehmainen testified to the investigators that he was injured and had run as fast as he could under the circumstances. Kiviat produced a doctor who revealed that the IAAC star had run in spite of the physician’s advice to drop out of the race. Both men insisted that the race had not been fixed. Kiviat threatened to quit the sport if the AAU did not repair his reputation. A dozen witnesses supported the claims made by the runners. The Metropolitan AAU relented, reinstating both runners and clearing them of any wrong-doing. The bureaucrats did censure the athletic officials of the Thirteenth Regiment, alleging that since the race organisers had known of the poor condition of both runners, they should have cancelled the event rather than allowed the debacle.

Brooklynissä Hannes ihastui naapuritalossa asuvaan Alma Johnsoniin ennen Suomen-matkaa, jossa viipyy yli puoli vuotta, vaikka piti palata juhannukseksi. Viljami kilpaili Edinburghissa ja osti biljardisalin Kalle-veljen kanssa, mutta Kalle lähti Suomeen Hanneksen ja Yrjö Koivistoisen kanssa.

(Alma Adele Johnson, s. 1895 Amerikassa Finntownissa, sisar Martha Lovisa (s. 1898), käynyt New Yorkissa naisten taideopiston tarkoituksena valmistua tekstiilitaiteilijaksi, soitteli pianoa ja maalasi, kunnes naimisiin, kihloihin lokakuussa 1915, häät jo 1915 Brooklynin suomalaiskirkossa 22.12.1915, koska Hannes Chester syntyy jo kesäkuussa 1916 New Yorkissa.)

Hannes vannoo kirjeessä Almalle hakevansa Yhdysvaltain kansalaisuutta ja pahoittelee Suomen edustamista Berliinissä:

"Dear Alma, Pääsimme onnellisesti tänne, vaikka Turussa meinasivat repiä kappaleiksi. Tänään on täällä vielä jotkut kekkerit joissa pitää olla sitten jatkamme matkaa Kuopioon, että päästään rauhaan. "Olen pahoillani, että minun on edustettava Suomea Berliinin kisoissa 1916, mutta sitä ei voi auttaa. Aion edustaa Irish-American Athletic Clubia ikuisesti."

Turussa 21.5. hieno vastaanotto, 6000 ‒ 8000 ihailijaa. Samppalinnassa SVUL:n juhlat, Jyryn miesten kanssa Helsinkiin (Viljo Miettinen&John Lindberg), jonka rautatieasemalla Savolaisen laulu ja kansallispukuiset jyryttäret kukkittivat; kolmen päivän juhlat. Kuopiossa III kertaa äidin luona, käveli Niuvanniemen ympäri ja juoksi iltapäivällä Väinölänniemellä, seuraavana aamuna kävely Pitkäänlahteen.

"Dear Alma, Olemme olleet täällä jo viikon päivät ilmat ovat kerrassaan kauniita. Piimää ja vehnästä on syöty kovasti. Olen myöskin juoksennellut välillä joten luulen pian pääseväni kuntoon Odotan sinulta kirjettä jonka takia en tällä kertaa kirjoita enempää. Kävimme tuolla tornissa (Puijon näkötorni) tänään. Paljon terveisiä teille kaikille. Hannes" Tehtaanjohtaja Herman Saastamoinen pyysi metsästysretkelle. 

Kunniajäsenyydet Jyryssä ja Turun Urheiluliitossa.  Riennon toveriliitto Tarun I kokous, jonka takia tuli Suomeen 1914, juhli juhannusta tarulaisten kanssa: "Terveiset täältä. Olemme täällä juhlimassa juhannuksena. Nyt on mainio ilma, lämmin ja raitis. Kaikki täällä lähettävät terveisiä... terveisi minultakin Kalle K ja Yrjö Koivistoinen."

Paluu syyskuussa Amerikkaan, koska aikoi opiskella valmentajaksi Lawson Robertsonin johdolla, kuten Kaarlo Nieminen Columbian yliopistossa valmensi kestävyysjuoksijoita. Ja I maailmansota pilasi suunnitelman valmentautua Suomessa Berliiniin, jonne Suomelle ei myönnetty oikeutta osallistua.

Hannes New Yorkissa vuonna 1913

Brooklynin Prospect Park huhtikuussa 2013.

Hanneksen edustamat seurat 1912 ‒ ovat sekavat ja osin epäselvät: IAAC 1913 ‒ 1916, Kaleva Athletic Club 1914 ‒ 1916 (IAAC:n luvalla "skandinaavisissa kilpailuissa") mutta myös Meadowbrook Club vuoden 1918 läpijuoksussa, vaikka piti edustaa Finnish-American Athletic Clubia 1917 ‒1920, Turun Urheiluliitto 1920 ‒ 1926 ja Helsingin Kisa-Veikot vuodesta 1926 alkaen.

Sisäradalla kipeytyivät sääret. Juoksu päätyönä 5 kk, helmikuussa sai gramofoonin Madison Square Gardenin 5 mailin tasoitusjuoksusta. Maaliskuussa muurarintöihin, toukokuussa I New Yorkin läpijuoksun voitto: kultakello ja neljä pokaalia ja kaksi mitalia. 

Juoksupäiväkirja 1912 ‒ 1913, 31.5.13: "Kävin saunassa ja Viljam läksi Englantiin."

Heinäkuussa kilpailukielto liian suurten matkakulujen takia New Yorkin alueen urheiluliitolta; 3000 km matka turhaan Keski-Lännen Duluthiin. Toinen kilpailukielto marraskuussa, piti tuoda kaikki palkinnot tarkistuslautakunnalle: toi 56, kolme enemmän kuin tiedettiin. Anteeksipyyntö ja amatöörioikeudet tulivat, mutta päiväkirjassa 12. ja 13.11.1913:

"Rahaa saatu: Hannes 35, Viljam 30, Hannes 100, Viljam 50, Hannes 20, Hannes 75, Hannes 25, Viljam 560 ja Viljam 65." Viljam 705 dollaria ammattilaisena, Hannes amatöörinä 245 taalaa = 10 viikon muurarin palkat. 

Hanneksen ja Viljamin saamat rahat.

Amatöörien Irish-American Athletic Club maksoi parhaat matkakorvaukset ja paremmin sijoittuneelle parempi matkakorvaus; korvauksia ei saanut maksaa koskaan suoraan urheilijalle vaan urheiluliitolle. Laitettiin lipun hinnaksi ensimmäinen luokka ja matkustettiin kolmannessa. Porvarit osaa käsitellä rahaa, työläiset niin kateellisia että kavaltaa heti, jos toinen saa selän takana ja ilman kuittia. Amatöörisäännöt on herrojen kotkotuksia, köyhillä ei ole niihin varaa. (Kauppis-Heikki esitti palkinnoksi kirjallisuutta pokaalien tilalle 1904 Savo-lehdessä.) Ruotsalainen juoksija Johan Svanberg panttasi työttömänä Ateenan maratonpokaalinsa, menetti amatöörioikeutensa ja intiaani James Thorpe pelasi 15 dollaria baseballilla, julistettiin ammattilaiseksi. Albin Stenroosin perheen jäsen möi palkintoja, julistettiin ammattilaiseksi 1920; "kykenemättömänä arvostelemaan taloudellisia kysymyksiä", sai takaisin oikeutensa kesäkuussa 1921.

"The day after he received the suspension, Kolehmainen (or, more likely, someone on his behalf) turned in a list of expenses incurred and pledged to pay the outstanding $2.50 ($53 in current USD) in ‘extra’ funding that Paterson officials had given him. Kolehmainen then led the IAAC to victory at the Chicago AAU National Championships. In November of 1913, a more serious challenge to Kolehmainen’s amateur status arose, shortly after he earned the 10-mile national title. The Registration Committee of the Metropolitan Association of the AAU opened an investigation into

Kolehmainen’s ‘mode of living and sources of his income’. The numerous winner’s prises, expense reimbursements and appearance fees he garnered had made Kolehmainen a prime target for jealous rivals. The committee called the runner in for questioning and demanded that he present them all the prises he had won since his arrival in the United States more than a year earlier. Sources speculated that prises Kolehmainen had won were worth of over $1,000 (approximately $22,000

USD today). His handlers asked for a delay in the hearing when they learned that Terrence Farley, a member of the IAAC’s Board of Governors who had been slated to represent the non-English-speaking Finn at the hearing would be out-of-town during the trial. The investigation ground forward but even without his assigned IAAC defender it turned out that Kolehmainen had little about which to worry. Kolehmainen appeared before the committee and answered questions relating to the prises, though whether his replies were in Finnish or English was unclear. According to the press covering the hearing, Kolehmainen even ‘insisted upon . . . making note of several [prises] which they [the committee] had made no mention’. Afterward, the committee member George P. Mathews quickly announced the committee’s charges had all been dropped. The New York Times marvelled that ‘the much heralded investigation . . . proved to have about as much substance as the mist before the morning sun’."