Urheilukirjojen yksinäiset työparit

Vas. Karo Hämäläinen, Mika Wickström, Ossi Viita ja Ari Paunonen Urheilumuseon väistötiloissa Kalasatamassa maanantaina 24.10.2016.

Vihdoin pääsin kättelemään tutkija Ossi Viitaa ja kiittämään sekä Hymyilevästä Hanneksesta (2003) että käsikirjoituksen luvuista muutenkin kuin sähköpostissa. Ilman Viidan väitöskirjaansa keräämää Kolehmais-tietoa ei olisi romaania Lentävä suomalainen (2014).

Kiitos Viidan kutsun pääsin osallistumaan myös Urheilukirjaston ensimmäiseen lukupiiriin, joka istuttiin Urheilumuseon väistötiloissa Vanhalla talvitiellä. Sotakirjaston tiloista, entisestä makkaratehtaasta, museo palaa Olympiastadionille vasta kolme vuoden evakon jälkeen.   

Jos Viitaa voi pitää Lentävän suomalaisen "työparina", niin ilman urheilutoimittaja Matti Hannuksen taustatöitä ei olisi ilmestynyt ilmeisesti Suomen ensimmäistä oikeaan huippu-urheilijaan liittyvää elämäkertaromaania Paavo Nurmi, juoksijain kuningas (1997), jossa fiktion suuntaan mennään silloin, "kun on ollut kyse historiallisen totuuden kannalta vähemmän merkittävistä tapahtumista".   

Hannuksen osuus selvisi minulle vasta lukupiirissä, jossa oli mukana kirjan kirjoittaja, urheilutoimittaja Antero Raevuori. Uutinen Hannuksen "työparin" rooli oli aikoinaan myös Juoksija-lehden perustajalle Tapio Pekoselle, jonka toimituksessa Hannus oli töissä. Osittain tämä oman toimituksen pettäminen selittää Pekosen useamman sivun kitkerää kritiikkiä Juoksijain kuninkaasta.

Tätä taustaa valotti Juoksijan pitkäaikainen päätoimittaja ja toimittaja Ari Paunonen, jonka mukaan Pekonen oli peräti mustasukkainen Nurmesta. Turussa syntyneenä hän piti Nurmea itselleen pyhän alueena, jonne Raevuorella ei olisi ollut asiaa, ehkä ei edes luvan perästä.

"Työparin" töistä Ossi Viita kieltäytyi työttömänä tutkijana Ville Ritolan elämäkerran Suden hetkien (1997) kohdalla. Keräämästään aineistosta hän haluaa itse kirjoittaa kirjansa eikä esimerkiksi kirjailija Antti Tuuri, kuten esitettiin Ritolan kohdalla.

Mutta samanlaista mustasukkaisuutta kuin Pekolalla Nurmen takia Viidalla ei ole vaikkapa Kolehmaisen suhteen. Viidan mielestä urheiluromaani täydentää tutkimusta ja voi jopa päästä lähemmäs todellisuutta kuin tutkija tai tietokirjailija.

Jos Raevuori ei ole Karo Hämäläisen romaanin Yksin (2015) "työpari", niin ainakin Hämäläinen kiinnostui Nurmesta pidettyään esitelmän yläasteella Juoksijain kuninkaan pohjalta. "Syyllinen on paikalla", kuten Hämäläinen sanoi Vuoden urheilukirja -raadin ympärille kootussa lukupiirissä.

Ehkä enemmän kuin Nurmen yksinäisyydestä Yksin kertoo Hämäläisen yksinäisyydestä. Yksinäisyytensä hauskana ja sosiaalisena veikkona pidetty Hämäläinen kertoi huomanneensa katsoessaan jääkiekon MM-loppuottelua yksin. Sen voittanee Suomessa vain jouluaattoillan viettäminen yksin.

Romaanin rakennetta Hämäläinen suunnitteli elokuvan Amadeus (1984) Mozart-Salieri-ristiriidan pohjalta. Monologiksi käsikirjoitus kääntyi, kun Nurmen ja Ritolan riidat eivät menneet ristiin yhtä hyvin kuin elokuvassa. Vanhan miehen ääni löytyi Nurmen 70-vuotishaastattelun kohdasta, jossa sankari murtuu henkosen verran kieltäessään rahajuoksunsa omaisuutensa lähteeksi.

Paunosen lisäksi varsin miehiseen porukaan oli kutsuttu ainakin ME-juoksija Pentti Karvonen, 85, Hannu Teider, Seppo Martiskainen ja Erkki Alaja. Kun ei me nuoret, niin Volmari Iso-Hollon raittiudesta esimerkkiä ottanut ja mahahaavaleikkauksen takia itseään "puolivatsaisten" maailman parhaana juoksijana pitänyt Karvonen kertoi, kuinka dopingista päästään eroon seuraavissa olympialaisissa. Kirjeitse konstit on lähetetty myös Kansainvälisen yleisurheiluliiton puheenjohtajalle Sebastian Coelle.

Urheilumuseon blogi Tuuletuksia löytyy täältä. 

Nurmi pyyhki Kolehmaisen ajan historiaan

Karo Hämäläisen romaani Yksin  ilmestyy
10.8.2015.

Kirjailijan ja Parnasson tuottajan Karo Hämäläisen romaani Yksin (2015) liittyy Suomen tunnetuimman urheilijan Paavo Nurmen elämään. Yksin on tiettävästi vasta toinen kotimainen kaunokirjallinen teos, jossa oikeasti elänyt huippu-urheilija on päähenkilönä. Puolifiktiivisen elämäkerran Paavo Nurmi, juoksijain kuningas (1997) kirjoitti urheilutoimittaja Antero Raevuori. 

Kun edellisessä, ensimmäisessä kokonaisessa urheilufiktiossa New Yorkin Lentävä suomalainen (2014) päähenkilönä juoksi Hannes Kolehmainen, tarkensin Karo Hämäläiseltä muutaman urheiluromaaniin kuuluvan perusseikan, jotka näyttivät jääneen epäselviksi esimerkiksi Lentävän suomalaisen vastaanotossa, arvosteluissa, jutuissa ja niihin liittyneissä keskusteluissa.  

Romaanissa New Yorkin Lentävä suomalainen seikkailee myös Paavo Nurmi. Onko hän romaanisi Yksin päähenkilö?

Monessa mielessä kyse on samasta henkilöstä. Henkilöhistoria ja monet luonteenpiirteet muistuttavat kovin New Yorkin Lentävän suomalaisen Paavo Nurmea. Romaani on olennaisesti aina tulkinta. Siksi kyseessä ovat väistämättä eri henkilöt.

Jos päähenkilösi on sama Nurmi, poikkeaako hän siitä Lentävän suomalaisen Paavosta, jonka olet lukenut ja millä tavalla?

Yksin on Paavo Nurmen fiktiivinen omaelämäkerta. Se on siis Paavo Nurmen, vieläpä vanhan Paavo Nurmen puhetta ja muistoja. Hänen tulkintansa omasta itsestään varmasti poikkeaa neutraalin tulkitsijan, kuten objektiivisuuteen pyrkivän historioitsijan, näkemyksestä siitä, millainen Nurmen elämän on ollut.

Suhteessa tietokirjojen ja haastattelujen Nurmeen olen noudattanut samaa periaatetta kuin Wäinö Aaltonen veistäessään Paavo Nurmen patsasta – Aaltonenhan veisti Nurmen todellisuuden vastaisesti päkiäastujaksi: "Taideteoksen oma sisäinen liike pysähtyy ja rytmi särkyy, jos pysyy jyrkästi naturalismissa."

Oppiiko Yksin-romaanin Nurmi taalojen kasaan juoksemisen konstit Kolehmaisen veljeksiltä? Ja jos niin, miten hän jalostaa niitä konsteja eli taitoja eteenpäin, kivitaloiksi asti?

Yksin-romaanin Nurmelle erityisesti Hannes Kolehmainen on isä, jonka hän murhaa niin kuin pyrkii murhaamaan muutkin isänsä. Juoksuidoleiden Hannes Kolehmaisen ja Alfred Shrubbin kohdalla isänmurha tuntuu onnistuvan sillä, että Nurmi juoksee heiltä maailmanennätykset, mutta oman biologisen isän Johan Fredrik Nurmen kanssa kamppailu on vaikeampaan.

Isänmurhan teemaan kuuluu se, että Nurmi vähättelee isiltään saamiaan oppeja tai jättää ne mainitsematta luodessaan itsestään kuvaa, jossa hän on tehnyt uransa ja elämänsä romaanin nimen mukaisesti yksin. Romaanissa on kuvattu yksityiskohtaisesti, kuinka Paavo Nurmi rikkoo Tukholmassa Hannes Kolehmaisen samalla stadionilla kymmenen vuotta aiemmin juokseman maailmanennätyksen. Kohta kuvaa mielestäni hyvin romaanin minäkertojan suhtautumista esikuvaansa.

"Kirosin saksalaisen, ajattelin Kolehmaista. Näin hänen hymyilevät kasvonsa, lyhyen savolaisen vartensa ja kuhmuraiset polvensa. Hannes-hymy syöpyi aivoihini ja käski jalkojani liikkumaan. 

Viimeiselle kierrokselle läksin pahasti hänen aikaansa jäljessä, mutta hymy kivettyi päämääräkseni, vihani kohteeksi. Ajattelin Tukholman olympiastadionia kymmenen vuotta kaksi kuukautta ja kaksi päivää aiemmin. Muistin lapsuuden tiukat kilpajuoksut, joissa loppuspurttia ottaessani ajattelin olevani Kolehmainen, joka pinnistää itsestään irti vielä yhden nopeuden.

Viimeisellä kierroksella askeltani ei ajanut järki vaan tunne. Himo ja viha.

Taitoin kierroksen vain 63,8 sekunnissa. Pyyhin Kolehmaisen ajan historiaan reilun sekunnin erolla.

Kun kilpailun jälkeen kävelin pukusuojaan, jalat olivat oudon keveät ja pää tyhjä. Syyskuun aurinko paistoi viistosti stadionin katon kohdalla.

Olin omillani."

Toinen kuvaava kohta on kesältä 1932, jolloin Nurmi saa Hannes Kolehmaiselta Hannes-juoksukengät Viipurissa juostua maratonin olympiakatsastusta varten – tämä on historiallinen fakta. Eikä hän juokse niillä – mikä pitää edelleen paikkansa. Romaanissa Nurmi kertoo syyksi sen, että hänen mielestään Kolehmaisen olisi pitänyt antaa rahaa reklaamin vastineeksi. Myöhemmin Nurmi kehui julkisesti Hanneksia.

Yksin-romaanin minäkertojan suhtautumisen Hannes Kolehmaiseen kiteyttää virke: "Julkisesti kutsuin häntä Hannekseksi, mutta Kolehmainen hän minulle oli."

Rahapalkkiot poikivat pörssissä
Risto Rytin neuvoilla 

Paavo Nurmi oli ilman muuta ammattijuoksija, vaikka kisaili myös amatöörien kisoissa kuten olympialaisissa. Eikä hän suinkaan ollut ainutlaatuinen tapaus. Rahapalkkioiden vastaanotossa esikuvista ei taatusti ollut pulaa. Nurmi myös epäilemättä testasi amatööriammattilaisuuden rajaa, jos enää siitä edes muodonkaan vuoksi välitti.

Olennaista on, että Nurmi ryhtyi sijoittamaan rahojaan. Hän sai neuvoja Risto Rytiltä ja osti osakkeita Helsingin pörssistä. Pääoma juoksi hänelle markkoja samalla, kun hän juoksi lisää seteleitä. Selvästi positiivinen kassavirta ja taitava taseen sijoittaminen tuottivat tulosta. Nurmen sanottiin olleen aikanaan siitä poikkeuksellinen grynderi, että hän pystyi rakentamaan kivitalon Helsinkiin ilman vierasta pääomaa.

Omaa liikemiesuraansa Yksin-romaanin minäkertoja kuvaa kyynisesti: "Niin paljon vihasin häviämistä, että jäin rikkaanakin köyhäksi."

Millaiseen kerrontaratkaisuun olet päätynyt urheiluromaanissasi? Vai, onko jokin muu kuin urheiluromani tarkempi määritelmä teoksellesi?

Mietin eri kerrontaratkaisuja – pitkään harkitsin asetelmaa, jossa kertojana olisi ollut Ville Ritola –, mutta kun löysin vanhan Nurmen katkeroituneen ja samalla menneistä saavutuksistaan ylpeän äänen, ratkaisu oli selvä. Yksin on Paavo Nurmen fiktiivinen omaelämäkerta, vanhan Paavo Nurmen minämuotoinen tilinpäätös omasta elämästään.

Urheiluromaani on hyvä määre teokselle siinä kuin muutkin, onhan päähenkilö yksi maailmanhistorian menestyneimmistä yleisurheilijoista. Kuten romaaneissa on tapana, keskiössä ei kuitenkaan ole urheilu vaan ihminen.

Kaksi urheiluromaania ei sijoitu Suomeen

Vielä löytyi yksi ennen näkemätön Hannes
  Rolf Haikkolan muistelmasta Lasse Virénin
Menestyksen portaat, Ajatus 2003, 102.
Kuvassa Haikkola ja Hannes juoksevat
olympiakeräsysviestiä Porissa 1952.

Urheiluromaanin päähenkilönä on yleensä fiktiivinen 1500 metrin juoksija Sakari Koskenpää, kuten Laila Hietamiehellä Elämän huipulla (1974), tai Yrjö Niemelä niin kuin Urho Karhumäen Berliinin taideolympialaisissa kultaa voittaneessa romaanissa Avoveteen.

Ehkä siis ainakin tässä urheilevan päähenkilön valinnan mielessä New Yorkin Lentävä suomalainen, on jonkinlainen poikkeus suomalaisessa urheilukirjallisuudessa. Myös Antero Raevuoren elämäkertaromaani Paavo Nurmi, juoksijain kuningas (1997) poikkeaa tavanomaisesta elämänkerrasta fiktion suuntaan silloin, "kun on ollut kyse historiallisen totuuden kannalta vähemmän merkittävistä tapahtumista" - ja Lentävä suomalainenhan kertoo enimmäkseen juuri niistä.

Suomennetuista nykyromaaneista löytyy kyllä tuore tapaus, jossa päähenkilönä on oikea huippu-urheilija. Ranskalaisen kirjailijan Jean Echenezin romaani Pitkä juoksu (2010) liittyy olympiavoittaja Emil Zátopekin elämäkertaan.

Nimimerkki Eetu Kivelän nyrkkeilyromaanin Ruuvisuoran (1927) jälkeen Lentävä suomalainen on toinen urheiluromaani, jonka tapahtumapaikat ovat Suomen ulkopuolella, Yhdysvalloissa. Kivelänä romaaninsa julkaissut työväenmies ja ­kirjailija Eero Anton Pulli syntyi Viipurissa ja kuoli Kaliforniassa vuonna 1973.