Hannes New Yorkissa vuonna 1913

Brooklynin Prospect Park huhtikuussa 2013.

Hanneksen edustamat seurat 1912 ‒ ovat sekavat ja osin epäselvät: IAAC 1913 ‒ 1916, Kaleva Athletic Club 1914 ‒ 1916 (IAAC:n luvalla "skandinaavisissa kilpailuissa") mutta myös Meadowbrook Club vuoden 1918 läpijuoksussa, vaikka piti edustaa Finnish-American Athletic Clubia 1917 ‒1920, Turun Urheiluliitto 1920 ‒ 1926 ja Helsingin Kisa-Veikot vuodesta 1926 alkaen.

Sisäradalla kipeytyivät sääret. Juoksu päätyönä 5 kk, helmikuussa sai gramofoonin Madison Square Gardenin 5 mailin tasoitusjuoksusta. Maaliskuussa muurarintöihin, toukokuussa I New Yorkin läpijuoksun voitto: kultakello ja neljä pokaalia ja kaksi mitalia. 

Juoksupäiväkirja 1912 ‒ 1913, 31.5.13: "Kävin saunassa ja Viljam läksi Englantiin."

Heinäkuussa kilpailukielto liian suurten matkakulujen takia New Yorkin alueen urheiluliitolta; 3000 km matka turhaan Keski-Lännen Duluthiin. Toinen kilpailukielto marraskuussa, piti tuoda kaikki palkinnot tarkistuslautakunnalle: toi 56, kolme enemmän kuin tiedettiin. Anteeksipyyntö ja amatöörioikeudet tulivat, mutta päiväkirjassa 12. ja 13.11.1913:

"Rahaa saatu: Hannes 35, Viljam 30, Hannes 100, Viljam 50, Hannes 20, Hannes 75, Hannes 25, Viljam 560 ja Viljam 65." Viljam 705 dollaria ammattilaisena, Hannes amatöörinä 245 taalaa = 10 viikon muurarin palkat. 

Hanneksen ja Viljamin saamat rahat.

Amatöörien Irish-American Athletic Club maksoi parhaat matkakorvaukset ja paremmin sijoittuneelle parempi matkakorvaus; korvauksia ei saanut maksaa koskaan suoraan urheilijalle vaan urheiluliitolle. Laitettiin lipun hinnaksi ensimmäinen luokka ja matkustettiin kolmannessa. Porvarit osaa käsitellä rahaa, työläiset niin kateellisia että kavaltaa heti, jos toinen saa selän takana ja ilman kuittia. Amatöörisäännöt on herrojen kotkotuksia, köyhillä ei ole niihin varaa. (Kauppis-Heikki esitti palkinnoksi kirjallisuutta pokaalien tilalle 1904 Savo-lehdessä.) Ruotsalainen juoksija Johan Svanberg panttasi työttömänä Ateenan maratonpokaalinsa, menetti amatöörioikeutensa ja intiaani James Thorpe pelasi 15 dollaria baseballilla, julistettiin ammattilaiseksi. Albin Stenroosin perheen jäsen möi palkintoja, julistettiin ammattilaiseksi 1920; "kykenemättömänä arvostelemaan taloudellisia kysymyksiä", sai takaisin oikeutensa kesäkuussa 1921.

"The day after he received the suspension, Kolehmainen (or, more likely, someone on his behalf) turned in a list of expenses incurred and pledged to pay the outstanding $2.50 ($53 in current USD) in ‘extra’ funding that Paterson officials had given him. Kolehmainen then led the IAAC to victory at the Chicago AAU National Championships. In November of 1913, a more serious challenge to Kolehmainen’s amateur status arose, shortly after he earned the 10-mile national title. The Registration Committee of the Metropolitan Association of the AAU opened an investigation into

Kolehmainen’s ‘mode of living and sources of his income’. The numerous winner’s prises, expense reimbursements and appearance fees he garnered had made Kolehmainen a prime target for jealous rivals. The committee called the runner in for questioning and demanded that he present them all the prises he had won since his arrival in the United States more than a year earlier. Sources speculated that prises Kolehmainen had won were worth of over $1,000 (approximately $22,000

USD today). His handlers asked for a delay in the hearing when they learned that Terrence Farley, a member of the IAAC’s Board of Governors who had been slated to represent the non-English-speaking Finn at the hearing would be out-of-town during the trial. The investigation ground forward but even without his assigned IAAC defender it turned out that Kolehmainen had little about which to worry. Kolehmainen appeared before the committee and answered questions relating to the prises, though whether his replies were in Finnish or English was unclear. According to the press covering the hearing, Kolehmainen even ‘insisted upon . . . making note of several [prises] which they [the committee] had made no mention’. Afterward, the committee member George P. Mathews quickly announced the committee’s charges had all been dropped. The New York Times marvelled that ‘the much heralded investigation . . . proved to have about as much substance as the mist before the morning sun’."