torstai 29. tammikuuta 2015

Kaisa Paatela järjesti keikan Tampereelle 6.2.

Asko Martinheimo, Jouko Tyyri ja Kaisa Paatela Oriveden opiston suvessa 1983. Sinä kesänä olin ensimmäisen kerran kesätoimittajana Savon Sanomien Iisalmen toimituksesa, mutta pääsin tekemään pistokeikan Orivedelle, jossa opiskelin kulttuurisihteeriksi. Kesän työharjoitteluraportin tein maakuntalehtien kulttuuritoimituksia haastattelemalla. Teoria muuttui käytännöksi vuonna 1987, kun aloitin Savon Sanomien kulttuuritoimituksessa, johon viittasin Savonia-puheessani.
Kiitos Tampereen-keikan järjestymisestä kuuluu Oriveden opiston kirjallisuuden opettajalleni Kaisa Paatelalle, joka soitti ensin kirjallisuuspiirin vieraaksi, ja sitten onnistuikin tämä Tulenkantajat-kirjakaupan tilaisuus perjantaina 6.2. klo 16.30.

"Iloinen tervehdys Tulenkantajista!  Ensi viikolla kirjakaupan kirjalliset tapahtumat sijoittuvat loppuviikolle, mutta tätä on syytä mainostaa:  

Runokaraoken 10-vuotisjuhla tiistaina 3.2.2015 kello 20.00 Kulttuuriravintola Kivessä. 
Vieraana kirjailija Torsti Lehtinen: Syntisistä saarnoista sanojen avaruuteen. 
Juontaa Timo Malmi.  

Sinne siis! Ja loppuviikosta näihin kirjakauppa Tulenkantajien tilaisuuksiin:

-Runebergin päivänä eli torstaina 5.2. kello 17 alkaen vietetään Sanasadon kirjailijoiden signeerauspäivää. Nyt on siis oiva mahdollisuus saada tekijän nimi kirjaan!
-Perjantaina 6.2. kello 16:30 vieraaksemme saapuu kirjailija Jouni Tossavainen, joka kertoo Savonia-palkitusta romaanistaan New Yorkin Lentävä suomalainen. Kirjan taustoista löytyy lisätietoa Jouni Tossavaisen blogista: 
http://jouni-tossavainen.blogspot.fi/

Tilaisuuksiin on tietenkin vapaa pääsy. Tervetuloa!"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti