maanantai 22. syyskuuta 2014

Milloin juoksijat alkoivat tervehtiä toisiaan?

Tutkija ja kirjailija Erkki Vetteniemi vinkkasi urheiluaiheisesta yhteisblogista Idrotsforum, joka löytyy täältä
Hölkkäjän hätä Jean Baudrillardin Amerikan mukaan.
Suom. Tiina Arppe, Loki-Kirjat 1991, 78.

Tuoreimmassa viestissään Erkki kirjoittaa Jean Baudrillardin Amérique-teoksen (1986, suom. 1991) pohjalta siitä, miten juokseminen on muuttunut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana: muinoin lenkillä vastaantulijat tervehtivät toisiaan Suomessa, kuten meren takana tänäkin päivänä, mikäli erilaiset elektroniset vimpaimet eivät ole tuhonneet vastaantulijaa - tai ainakin tässä maallisessa maisemassa olemassaoloa. 

Ehkä niin tehtiin jo Hanneksen Amerikan-aikaan? Olisiko Hannes säilyttänyt hymyilevän maineensa, jos ei olisi tervehtinyt yhtä ystävällisesti kuin muutkin?

Minun Amerikan-aikaan 1995-96 hey, heyt häiritsivät aikansa, kunnes niihin tottui hiljaisuutta hakevilla metsäpoluillakin - ja niin niitä alkoi kaivata myös Kuopiossa. Kerran sitten kokeilin Puijonsarven-lenkillä enkä saanut yhtään vastausta, jos aina yhtä ystävällisiä lapsia ei lasketa täysivaltaisiksi tassunnostajiksi. 

Niin tuntuu käyneen Erkillekin:

In my youth, which also happened to take place thirty years ago, runners made a point of greeting fellow runners. We acknowledged each other with vigorous gesturing or friendly words, and I’m pretty sure it was no different in California. Today, by contrast, runners appear to be totally immersed in the strenuous task of putting one foot in front of the other. Not unlike Baudrillard’s joggers, their field of vision ends at the tip of their nose. ‘Shy’, my research assistant reasoned, that’s what they are!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti