Satavuotias urheiluromaani

Suomen ensimmäinen
urheiluaiheinen
kaunokirjallinen teos.

Elävistä kirjailijoista urheiluaiheisia teoksia ovat kirjoittaneet mm. Jari Ehrnrooth, Laila Hietamies, Anja Kauranen, Veijo Meri,  Marjo Niemi, Miika Nousiainen, Jukka Pakkanen, Kirsi Pehkonen, Jorma Ranivaara, Marja-Leena Tiainen, Maarit Verronen, Mika Wickström, ja jos vaikkapa hevosaiheiset nuortenromaanit lasketaan mukaan lista pitenee entisestään.

Mutta Suomessa elävistä tai eläneistä urheilijoista tuskin kukaan on kirjoittanut urheiluaiheista kaunokirjallista teosta. Toimittaja Antero Raevuoren elämäkertaromaanin Paavo Nurmi, juoksijain kuningas (1997) lisäksi ei ole tullut vastaan tänä vuonna sata vuotta täyttävän urheiluromaanin historiassa, että päähenkilö olisi joku muu kuin fiktiivinen 1500 metrin juoksija Sakari Koskenpää, kuten Laila Hietamiehellä, tai Yrjö Niemelä niin kuin Urho Karhumäen Berliinin taideolympialaisissa kultaa voittaneessa romaanissa Avoveteen. 

Taiteilijaromaanin päähenkilönä oikeasti elänyt ihminen on huomattavasti yleisempi. Viime vuosikymmeninä ovat ilmestyneet niin Paavo Rintalan tulkinta kuvataiteilija Vilho Lammesta, Rosa Liksomin Reitari Reidar Särestöniemestä, Helena Sinervon Runoilijan talossa Eeva-Liisa Mannerista kuin romaani Vihtapaavo rautalampilaisesta talonpoikaisrunoilija Paavo Korhosesta.

Ehkä siis ainakin tässä urheilevan päähenkilön valinnan mielessä New Yorkin Lentävä suomalainen on jonkinlainen harvinaisuus suomalaisessa urheilukirjallisuudessa. Maailmankirjallisuudesta löytyy kyllä vastaava varsin tuore tapaus: ranskalaisen kirjailijan Jean Echenezin romaani Pitkä juoksu (Tammi 2010) sivuaa olympiavoittaja Emil Zátopekin elämäkertaa niin, että se lasketaan urheiluun ja juoksuun liittyviin elämäkerrallisiin teoksiin.

Milloin juoksijat alkoivat tervehtiä toisiaan?

Tutkija ja kirjailija Erkki Vetteniemi vinkkasi urheiluaiheisesta yhteisblogista Idrotsforum, joka löytyy täältä. 

Hölkkäjän hätä Jean Baudrillardin Amerikan mukaan.
Suom. Tiina Arppe, Loki-Kirjat 1991, 78.

Tuoreimmassa viestissään Erkki kirjoittaa Jean Baudrillardin Amérique-teoksen (1986, suom. 1991) pohjalta siitä, miten juokseminen on muuttunut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana: muinoin lenkillä vastaantulijat tervehtivät toisiaan Suomessa, kuten meren takana tänäkin päivänä, mikäli erilaiset elektroniset vimpaimet eivät ole tuhonneet vastaantulijaa - tai ainakin tässä maallisessa maisemassa olemassaoloa. 

Ehkä niin tehtiin jo Hanneksen Amerikan-aikaan? Olisiko Hannes säilyttänyt hymyilevän maineensa, jos ei olisi tervehtinyt yhtä ystävällisesti kuin muutkin?

Minun Amerikan-aikaan 1995-96 hey, heyt häiritsivät aikansa, kunnes niihin tottui hiljaisuutta hakevilla metsäpoluillakin - ja niin niitä alkoi kaivata myös Kuopiossa. Kerran sitten kokeilin Puijonsarven-lenkillä enkä saanut yhtään vastausta, jos aina yhtä ystävällisiä lapsia ei lasketa täysivaltaisiksi tassunnostajiksi. 

Niin tuntuu käyneen Erkillekin:

In my youth, which also happened to take place thirty years ago, runners made a point of greeting fellow runners. We acknowledged each other with vigorous gesturing or friendly words, and I’m pretty sure it was no different in California. Today, by contrast, runners appear to be totally immersed in the strenuous task of putting one foot in front of the other. Not unlike Baudrillard’s joggers, their field of vision ends at the tip of their nose. ‘Shy’, my research assistant reasoned, that’s what they are!

Yhtään urheilukirjailijaa ei ole olemassa

Klaus U Suomela: "Olympiamuistelma", kokoelmassa Olympia - urheilijan säkeitä omistettu suomalaiselle olympiavoittajalle v. 1920, Edistysseurojen Kustannus Oy, Raittiuskansan kirjapainossa Helsingissä, 23. Tämän ensimmäisen kokoelman jälkeen Suomessa on julkaistu kuusi urheiluaiheista runokirjaa. Ensimmäinen urheiluromaani julkaistiin 1914 ja novellikokoelma 1923.

"Suomessa on muun muassa sotakirjailijoita, jännityskirjailijoita ja eräkirjailijoita, mutta tähän päivään mennessä meillä ei ole ollut yhtään urheilukirjailijaa."

(Unto Salonen: "Tuntematon suomalainen urheilukaunokirjallisuus", UKK-instituutissa Tampereella 29.10.1987)

Elävien kirjailijoiden seurassa yhtä suomalaista on epäilty urheilukirjailijaksi, Jukka Pakkasta, mutta hän on kieltäytynyt kunniasta; hän on mieluummin vain kirjailija.

"Kustantajat karsastavat urheilukirjoja. Helge Nygrénin mukaan Suomen urheilukirjakurjuus kertoo heikosta urheilukulttuurista", Helsingin Sanomat 2.11.1991, B17.

"Taide ja urheilu mielletään nykyisin usein toisensa poissulkeviksi vaihtoehdoiksi."

(Jukka Sarjala: "Kulttuurin moniottelijat: urheilevat kirjailijat", eripainos Bibliphilos-lehden numerosta 3/1992, numeroimaton.)

Harvinaisuus kotimaisten urheilurunojen joukossa on Yrjö Jylhän "Sammunut tähti", jonka Klaus U. Suomela otti mukaan Suomalaisten urheilurunojen (Valistus) valikoimaan 1958. Runon tähdeksi en osaa kuvitella muita kuin mekaanikko, talonmies ja olympivoittaja Albin Stenroosia, joka "kadotti urheilumitalinsa talvisodan  melskeissä".

Viis nuorukaista saapui kapakkaan
ja pöytään istui hilpeällä mielellä /--/
Mies muuan torkkui vieress' yksinään
ja silloin tällöin lasiin kastui huuli;
/--/
Ei hiilirataa rakastanut hän,
näät lyhyet sen matkat oli hälle, /--/
Sai hänet vauhtiin vasta maraton,
ja päivän paahtaessa tulisesti
hän tunsi matkanteon nautinnon,
/--/
Kun kansakuntaina parhaat juoksijat,
niin miehet valkoiset kuin neekeritkin,
jo ankarassa heltees' uupuivat
ja kaatuilivat maantien viertä pitkin,

hän juoksi tavallista tahtiaan
ja maaliin seppel harteillaan juoksi;
ja miehen maine kiiri maailmaan
työn sisukkaan ja voiton suuren vuoksi.

Mut tällä kertaa kestänyt hän ei,
vaan pöydän päähän sammui, siinä nukkui;
näin ryyppy hältä voimat tyystin vei
ja lasin pohjaan sisu hurja hukkui.

Ei kansan huudot, hurraukset ois
nyt hänen korviins' yltää voneet, sillä
hän unen maille purjehti jo pois, -
mut nuoret äänet kiihtyi ympärillä.

"Pitkänmatkanjuoksijan sisäinen kuva"

Luetaan
niin nähdään;
klikkaa kuvaa
niin näet. 

"Kuopiolaisen kirjailijan Jouni Tossavaisen uusimmassa teoksessa Hannes Kolehmaisen elämää kuvataan päiväkirjamaisesti. Lukiessani sitä hengästyn kuin maratoonari viimeisellä kilometrillään, odottaen herkemättä maaliin pääsemistä. Kieli on komiaa, monessa tasossa leijuvaa tekstiä, joka nielaisee kerralla mukaansa suomalaisen juoksuhistorian juuriin, työläisen, urheilijan ja ihmisen arkeen sekä pyhään."

(Atik Ismail: "Kuopio kuplii", Viikkosavo 3.9.2014, 21)

"Syyskuun lukuhetkiä olen rikastuttanut Jouni Tossavaisen uutuuskirjalla, joka kertoo Hannes Kolehmaisesta. Kirja olikin minulle harvinaista herkkua, sillä urheiluaiheisia romaaneja olen lukenut tuskin ollenkaan tähän mennessä. Tässä kirjassa minua kiinnosti urheilusankarin itsensä lisäksi ajankuvaus; taustalla juuri itsenäistynyt Suomi ja kiihkeät poliittiset kuviot, tarinan tapahtumapaikkana suuri ja suomalaisiakin luokseen houkuttava Amerikka.

Kirja on kirjoitettu päiväkirjan muotoon ja keskittyy vuoteen 1921. Vaikka tarina eteneekin päiväkirjamerkintöjen mukaan, aiemmat tapahtumat ja niiden syyt, koko henkilöhistoria lomittuu ehjäksi kokonaisuudeksi. Kuva Hanneksesta ja Kolehmaisten veljeksistä piirtyy aina lapsuuden ajoista asti: " Sillä aikaa kun äiti Sofia pesi herrasväen pyykkejä Kallavedessä näpit punaisena, Kolehmaisen kakarat saivat hiihtää ja juosta, jos kohta tehdä muutakin ilkeyttä siitä useimmiten kiinni jäämättä."  

(... jatkuu Marja-Liisa Kaiholan blogissa Tuhansia sivuja 4.9.2014)