Urheilun musta kirja

Declan Hill

Maksetut maalit. Jalkapallo ja järjestäytynyt rikollisuus

Suom. Arto Konttinen

Into 2014, 432 s.

"Gym Park", Hernesaari, Helskinki 2014.

Kun Suomessa harjoitetaan sopupeliä virkamiesten ja urheilubisneksen välillä, ei voida puhua lahjonnasta vaan markkinointiyhteistyöstä. Helsingin liikuntajohtajan jaeltua kymmenien ellei satojentuhansien eurojen edestä etuja kavereiden urheiluseuroille, johtaja perustelee toimiaan näin:

"Ky­sees­sä on mark­ki­noin­ti­yh­teis­työ ta­pah­tu­mien kans­sa ei­kä seu­ro­jen tu­ke­mi­nen. Seu­ro­ja avus­te­taan seu­ro­jen avus­tuk­sil­la. Val­tuus­ton hy­väk­sy­män stra­te­gian mu­kaan Hel­sin­ki ha­luaa ol­la ta­pah­tu­ma­kau­pun­ki. Ta­voit­tee­na on li­sä­tä Hel­sin­gin tun­net­tuut­ta vah­vis­ta­mal­la kau­pun­gin mark­ki­noin­nin vai­kut­ta­vuut­ta. Hel­sin­ki ha­luaa ol­la toi­mi­va ta­pah­tu­ma­kau­pun­ki, ha­lut­tu isän­tä­kau­pun­ki, mo­ni­puo­lis­ten ja eri­lai­sia ylei­sö­jä ko­koa­vien omien ja vie­rai­le­vien ta­pah­tu­mien kau­pun­ki, jär­jes­tä­jien kump­pa­ni ja myön­tei­nen mah­dol­lis­ta­ja. " (Jyri Hänninen/Esa Mäkinen: "Helsingin liikuntajohtajan rahankäyttöä selvitellään", Helsingin Sanomat 28.11.2014, A22)

Yhtä vaikeaa kuin Helsingissä on selvittää, antoiko vai ottiko kaupungin liikuntajohtaja Anssi Rauramo lahjuksia, kanadalaisen tutkivan toimittajan Declan Hillin oli hankkia pitäviä todisteita muun muassa MM-kisoissa maksetuista jalkapallomaaleista. Declan kiersi liki kaikkialla, missä jalkapalloa pelataan ammattimaisesti, ja joka puolelta maapalloa löytyy yhtä hyviä selittäjiä ja ammattiselityksiä kuin Helsingin kaupungin liikuntajohtajalta.

Kuka voi väittää, että vaikkapa Rauramon käyttämät sanat "yhteistyösopimus" ja "markkinointituki" voisivat millään tavalla liittyä niin rahvaanomaiseen toimeen kuin lahjonta? Veronmaksajien ja urheilubisneksen rahojen sekoittamisesta ei missään tapauksessa voi olla kyse. Ja vaikka joku, tai journalisti Hill, vain viittaa tuollaisen mahdollisuuden suuntaan, seuraavaksi hän on ruokaa ammattilaisten palkkaaman lakimiesarmeijan hampaissa.

Helsinkiläisten lahjusrahat ovat sinttejä kansainvälisen ammattilaisurheilun rahameressä, jossa suurimpina petokaloina uivat veikkaajat ja vedonlyöjät. Suomalaisen Veikkauksen mainetta Hill ei tuhri, mutta kaikki muu urheiluun liittyvä rahaliikenne näyttää olevan järjestelykysymys. Ammattihuijarina hankkii yhtä hyvin kuin huippu-urheilijana, jos ei paremminkin, ja taatusti vähemmällä hikoilulla. Tosin niin Venäjällä kuin Aasian puolessa henki voi lähteä petturilta, ennen kuin peluriveikkaaja ehtii hikoilla kovin pitkään.

"Todettakoon siis", käyttääkseni ammattikriitikon itseään ylentävästi kansan puoleen kääntyvää ilmausta (toinen suosikkini, jota tässäkin yhteydessä voisin toistaa on: "Kerrataanpa vielä" ja vielä kolmas: "Aloitetaanpa alusta"), että Urheiluruudun ihmemaaleja ja hattutemppuja katsoo toisesta näkökulmasta luettuaan Hillin kertomukset jalkapallon ja järjestäytyneen rikollisuuden suhteista.

Parempi siis viisi vuotta myöhässä kuin ei milloinkaan, että Fix: Soccer and Organanized Crime (2008) saatiin suomeksi tuorestettuna suomenkielisen laitoksen esipuheella, joka kertoo Rovaniemen Palloseuran sopupelien paljastumisesta ja päättyy hurskaaseen toivomukseen: "Toivon, että tämä kirja riittää puhdistamaan lajin lopullisesti." (19)

Ja mitä sitten, jos jalkapalloilijat jalostuisivat pulmusiksi, kun lahjonta rehottaa kaikkialla siellä, missä huippu-urheilu kytkeytyy bisnekseen. Todellista muutosta ei tapahdu, ennen kuin penkkiurheilija nostaa perseensä penkistä, kääntää selkänsä ammattiturruttajille ja opettelee kävelemään ihan itse.

Ajattelu on lopulta vaikeinta myös urheillessa, ja huippu-urheilussa yleensä mitä pässimpi on aina parempi selfie Karalahden tatskoista, jotka todistavat, miten paska maa Venäjä on (pässin sijasta Hill tosin käyttää sanoja "sivistymättömät roistot"):

"Ihmisoikeuksia sortavan hallinnon kannalta on parempi, että ihmiset huutavat kaduilla Liverpoolin tai Manchester Unitedin kannatushuutoja kuin osoittavat mieltään lehdistön vapauden tai demokraattisten uudistusten puolesta." (110)

Lentävän suomalaisen lahjukset New Yorkissa

Hannes Kolehmaiseen ja Lentävään suomalaiseen ammattimainen vedonlyönti liittyy vuonna 1919 paljastuneen ensimmäiseen baseball-lahjonnan takia. Näistä Chicago White Soxin lahjuksista käytiin oikeutta vielä romaanin tapahtuma-aikaan keväällä 1921.

Vetoja välitti sen ajan kuuluisin suurrikollinen Arnold Rothstein, jonka tarinan kautta oli löydettävissä taustaa sille, miten vedonlyöntiä harjoitettiin New Yorkissa. Amerikan rahakkaimman amatöörien juoksukisan New Yorkin läpijuoksun Hannes voitti neljä kertaa.

Declan Hill vain viittaa baseballin ensimmäiseen sopupelikäryyn. Samalla tavalla tipoittain tulee tietoa myös muusta urheilurikollisuudesta, jonka alkupiste Hillin kirjassa on vuosi 1730. Silloin kriketille jouduttiin vedonlyöjien takia kehittelemään reilumman pelin sääntöjä. Siitä huolimatta lahjonta oli yleistä "vähintään kahdensadan vuoden ajan".

Sitäkään en tiennyt, että kävelyyn liittyi lahjontaa jo 1800-luvulla. Hillin mukaan fiktion ystävien kannattaisi tutustua Arthur Morrisonin vuonna 1894 kirjoittamaan romaaniin The Loss of Sammy Crocket, "jossa Martin Hewitt, eräs myöhäisviktoriaanisen ajan kirjallisuuden suurista etsivähahmoista, tutkii ammattilaiskävelyn maailmaa".

Kaupunkitietoa: Savonia palkinto 2015

Savonia-kirjallisuuspakintoehdokkaat julkistettiin
Kuopion kaupunginkirjastossa kirjallisuustapahtuma
Kirjakantin avajaisissa 21.11.2014. Kuva: Siiri Tossavainen.

"Savonia-kirjallisuuspalkinto jaetaan vuosittain tunnustuspalkintona savolaiselle kirjailijalle kyseisenä vuonna julkaistusta merkittävästä kaunokirjallisesta teoksesta.

Palkinnosta päättää kaupunginhallituksen nimeämä Savonia-palkintoraati, johon kuuluvat puheenjohtajana Varpu Puskala, varapuheenjohtajana Jaakko Kosunen sekä jäseninä Hannu Koponen, Atik Ismail, Seppo Kononen, Jukka Liukkonen, Neeta Röppänen, Matti Vanhanen sekä Terttu Vilpponen-Salmela. SIhteerinä toimii Kirsti Hietanen.

Raati valikoi palkintoehdokkaat kulloiseenkin tilanteeseen parhaiten soveltuvalla menetelmällä. Ulkopuolisia suosituksia tai ilmoittautumisia raati ei ota vastaan.

Savonia-palkinnon suuruus on 10.000 euroa. Palkinto jaetaan vuodenvaihteessa."

Vihaiset eläkeläisjuoksijat: Tatu ja Paavo

”Tatu on nykyisin armottoman vihainen urheilulle. 

‒ Ei minulla ole mitään tekemistä kaikenmaailman liittojen lehtien kanssa! puhisi hän heti alkajaiksi. ‒ Koko urheilu on suurta humpuukia!” 

Kiitos tästäkin arkistouutisesta kuuluu
tutkija Erkki Vettenniemelle.

 (Tatu Kolehmainen, ”Vihainen maratoonari!”, Urheilun Joulu 1937).

Yhtä vihainen kuin Tatu oli Paavo Nurmi 1970-luvun alun viimeisissä haastatteluissa, joissa hän mitätöi urheilusaavutuksensa ja tuomitsi koko urheilusysteemin. Urheiluun verrattuna esimerkiksi taide oli jotain muuta, paljon kauemmin säilyvää.

Niin Tatun kuin Paavon lausunnoista on käytännössä vaiettu, mikä ei tarvinne selityksiä urheilumainosten välissä urheilujuttuja ja Yleisradion urheilupuffaamista seuranneilta.

Erkki Vettenniemen Suomalaisen kestävyysjuoksun historian (SKS 2014) mukaan Viljami Kolehmainen lihoi Floridassa yhtä pyöreäksi 90-kiloiseksi kuin veljensä Tatu vahtimestarin hommissa.

Vahtimestarina Hanneskin päätti työuransa, mutta kuvista päätellen hieman laihemmassa kunnossa kuin vanhemmat veljensä. Ossi Viidan Hymyilevän Hanneksen (Otava 2003) mukaan paremman puoleiset juomat olivat kuitenkin alkaneet kiinnostaa Helsingin urheiluliikkeestä luopumisen jälkeen 1950-luvulla.

Piikkarit ja heroiini keksittiin samana vuonna

Hannes Kolehmaisen
Tukholman 1912 piikkarit.
Kuva: Suomen Urheilumuseo.

Piikkarit keksittiin vuonna 1898. Samana vuonna Bayern alkoi markkinoida heroiinia uni- ja jopa yskänlääkkeeksi. Bayernin mukaan heroiini oli niin turvallista ja sivuvaikutuksista vapaata, että se sopi lapsillekin.

Heroiini ei ole enää Bayernin ykkösmyyntituotteita, mutta piikkarit ovat edelleen kuusipiikkisiä, kuten englantilaisen Joe Foster'sin ensimmäisissä Running Pumpseissa. Englantilainen Alfred Shrubb juoksi Fostersin nahkapiikkareilla vuoden 1904 ennätyksensä, mutta maailmanlaajuinen läpimurto saatiin vasta pikajuoksuvoittojen kautta Pariisissa 1924.

Fostersin firman osti myöhemmin Reebok.

Hannes Kolehmainen puolestaan vaikututti urheiluvälinevalmistaja Karhun tuotteisiin. Arno Hohenthal perusti vuonna 1910 yrityksen, joka aluksi toimi nimellä Oy Urheilutarpeet – Sportartiklar Ab.

Tukholman 1912 olympiakisoja ennen kunnon piikkareita, oli vaikea saada varsinkin Suomesta. Auttaakseen Kolehmaista Hohenthal matkustikin Lontooseen hankkimaan juoksukenkiä mukanaan piirros Kolehmaisen jalasta ja kengän numero.

Uudet piikkarit olivat liian pitkät ja kapeat, mutta näillä ”kanooteilla” Hannes pisteli Tukholman voittonsa. Ja nämä ”kanootit” antoivat Hohentahlille virikkeen urheilukenkien valmistukseen. 

Kahdeksan vuotta myöhemmin Kolehmainen juoksi maratonkultaa Antwerpenissa juuri Urheilutarpeiden kengillä.

 

Uusia arvioita: Juoksija, Kestävyysjuoksu.fi, TS

Juoksija 8/2014, 77.

"Kuopiolaisen Jouni Tossavaisen teos kuopiolaissyntyisestä kilpajuoksijasta Hannes Kolehmaisesta (1889-1966) on romaani. New Yorkin Lentävä suomalainen on siten sepite, fiktiivinen kertomus, jonka yhtymäkohdat tekstin ulkopuoliseen todellisuuteen ovat yhtä huterat kuin minkä tahansa kaunokirjallisen tuotteen.

Tuollaisia muistutuksia ei oikein kehtaisi edes julkaista, niiden kun luulisi olevan kirjallisuuskritiikin itsestään selvä perusta. Nyt vain pääsi käymään niin, että takakannen lupaus 'tosipohjaisesta kertomuksesta' harhautti kasapäin lukijoita. Esimerkiksi kirjallisuuslehti Parnasson (4/2014) arviossa hämmästellään Tossavaisen vyöryttämiä 'tosiasioita' Kolehmaisen elämästä."

(Erkki Vettenniemi: ”Matka Hanneksen tajuntaan”, Juoksija 8/2014, 77)

"Vuosittain julkaistavassa suomalaisten romaanien rajoitetussa joukossa urheilu on harvinainen aihe. Vielä harvemmin, jos koskaan, on suomalaisen romaanin päähenkilöksi valittu tosielämän urheilusankari. Nyt sen on tehnyt Jouni Tossavainen, jonka uuden romaanin päähenkilö on Hannes Kolehmainen. Vastaavista suomenkielisistä kerronta-asetelmista tulee mieleen vain Jean Echenozin suomennettu romaani Pitkä juoksu (2010), joka kertoo Emil Zatopekin tarinan."

(Outi Ojanen: ”Kuukauden kirja”, Kestävyysurheilu.fi 18.8.2014)

"Ei ole helppo kirjoittaa romaania Kolehmaisen kaltaisesta legendasta sortumatta patsaan kiillotukseen ja ylisanoihin. Tossavainen on löytänyt aiheeseen kiinnostavan näkökulman ja välttää karikot. Kuva ristiriitojen keskellä elävästä Kolehmaisesta hengittää, ja koskettaa.

Romaanin kieli on elävää, englannilla ja fingelskalla väritettyä. Aikakauden henki ja New York ovat romaanissa vahvana läsnä."

(Kimmo Rantanen: ”Juoksijan kujanjuoksu”, Turun Sanomat 4.10.2014)

"Kirja on mielenkiintoinen paketti 1920-luvun historiaa amerikkalaisin ja suomalaisin silmin, ja ennen kaikkea sen ajan huippu-urheilijan näkökulmaa ja haasteita, paitsi henkilökohtaisesti myös laajemminkin yhteiskunnallisesti nähtynä. Kuka edustaa ja mitä, amatöörinä vai ammattilaisena..."

(Marja-Liisa: ”New Yorkin lentävä suomalainen”, Tuhansia sivuja 4.9.2014)

Juha Kanerva: ”Juosta vai muurata”, Urheilusanomat 38/2014, 69

Kirkko & Koti 24.6.2015, 11.

Matti Saurama: "Pitkänmatkan juoksijan sisäinen kuva", Parnasso 4/2014, 68

Jorma Pokkinen: "Hyytynyt hymy", Aamulehti 14.12.2014

Kirsti Vuorela: "Kolehmaisen kohtalon kevät", Kymen Sanomat / Länsi-Savo 3.1.2015

Terhi Laitinen: "Elää se herrakin elämäänsä ja kärsii", Kirkko & Koti 24.6.2015, 11

Vesa Karonen: "Suurten juoksijalegendojen Paavo Nurmen ja Hannes Kolehmaisen arki kramppasi ja tavoitteet kaikkosivat", HelsinginSanomat 13.9.2015

Haastatteluja

Anja Hiltunen: ”Uusi romaani raottaa Hannes Kolehmaisen elämää”, YLE Radio Savo 31.5.2014

Risto Löf: ”Mestarin kujanjuoksu”, Savon Sanomat / Sunnuntaisuomalainen 19.6.2014, 38

Erik Ahonen: "Savolainen Hannes hymyilee", Aamulehti 13.7.2014,B 26-29 / Satakunnan Kansa29.7.2014, 8-10

Ari Pusa: ”Suomi juostiin maailmankartalle”, Helsingin Sanomat24.10.2014, A33

Seppo Tikkanen: "Savonia-palkinto Jouni Tossavaiselle. 'Helppo aloittaa 30-vuotistaiteilijajuhlat'", YLE Radio Savo 2.1.2015
Veera Jääskeläinen: ”Kirjat syntyvät ihmetyksestä”,Savon Sanomat 3.1.2015, 17
Kirsti Vuorela: ”Savonia-palkinto Jouni Tossavaiselle”, Kymen Sanomat / Länsi-Savo 3.1.2015
Pirjo Nenola, Iisalmen Sanomat 3.1.2015