Vihaiset eläkeläisjuoksijat: Tatu ja Paavo

”Tatu on nykyisin armottoman vihainen urheilulle. 

‒ Ei minulla ole mitään tekemistä kaikenmaailman liittojen lehtien kanssa! puhisi hän heti alkajaiksi. ‒ Koko urheilu on suurta humpuukia!” 

Kiitos tästäkin arkistouutisesta kuuluu
tutkija Erkki Vettenniemelle.

 (Tatu Kolehmainen, ”Vihainen maratoonari!”, Urheilun Joulu 1937).

Yhtä vihainen kuin Tatu oli Paavo Nurmi 1970-luvun alun viimeisissä haastatteluissa, joissa hän mitätöi urheilusaavutuksensa ja tuomitsi koko urheilusysteemin. Urheiluun verrattuna esimerkiksi taide oli jotain muuta, paljon kauemmin säilyvää.

Niin Tatun kuin Paavon lausunnoista on käytännössä vaiettu, mikä ei tarvinne selityksiä urheilumainosten välissä urheilujuttuja ja Yleisradion urheilupuffaamista seuranneilta.

Erkki Vettenniemen Suomalaisen kestävyysjuoksun historian (SKS 2014) mukaan Viljami Kolehmainen lihoi Floridassa yhtä pyöreäksi 90-kiloiseksi kuin veljensä Tatu vahtimestarin hommissa.

Vahtimestarina Hanneskin päätti työuransa, mutta kuvista päätellen hieman laihemmassa kunnossa kuin vanhemmat veljensä. Ossi Viidan Hymyilevän Hanneksen (Otava 2003) mukaan paremman puoleiset juomat olivat kuitenkin alkaneet kiinnostaa Helsingin urheiluliikkeestä luopumisen jälkeen 1950-luvulla.