
Ensimmäisen New Yorkin maratonin eli The Evening Mail Modified Marathonin Hannes kuitenkin juoksi ja voitti vasta vuonna 1913, ja kuvassa hän juoksee kohti kolmatta voittoa vuonna 1915.
Tämä
selviää Toivo T. Kailan Kolehmais-elämäkerran (1926) sivun
104 kuvasta, jossa Hanneksella on samanlainen numerolappu kuin
minulle aiemmin tuntematomaksi jääneessä Hesarin arkistokuvassa. Jos tämä kuva olisi ollut käytettävissä, se olisi sopinut New Yorkin Lentävän suomalaisen takakanteen paremmin kuin Tukholman vuoden 1912 voittokuva.
Tukan harvuudesta voisi epäillä, että kuva liittyy Hanneksen viimeiseen New Yorkin läpijuoksun voittoon vuonna 1917, mutta Kailan mukaan ”Hannes juoksi Tatu-veljensä tavoin valkoinen nenäliina päässä, ja voitti vastoin yleisön luuloa”.
Vuoteen 1917 viittaisi sekin, että Hannekselle ei ole seuransa Irish Athletic Clubin edustusasu, kuten edellisen vuoden läpijuoksusussa, joka päättyi katkeraan tappioon Ville Kyröselle. Hannes erosi New Yorkiin muuttonsa jälkeen edustamastaan irlantilaisseurasta vuonna 1916.
"Oikaisut: Kolehmainen juoksi New Yorkissa vuonna 1917", Helsingin Sanomat 28.10.2014: "Hannes Kolehmainen juoksi New Yorkissa 13 mailin kilpailussa vuonna 1917, ei 1911, kuten kuvatekstissä perjantaina 24. lokakuuta sivulla A 33 kerrottiin."
VastaaPoista