Kirjan kohdalla voi tapahtua mitä tahansa, ennen kuin tekijänkappale on käsissä. Kirjailijana olen tullut tähän uskoon viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana ja siksi postinkantajan tuomaan 20 kirjan tekijänkappalelaatikkoon suhtautuu kuin kuolemantuomioon. Onko paino tyrinyt, löytyykö heti takakannesta kirjoitusvirhe, mitä kaikkea muuta on vielä voinut mennä pieleen sen jälkeen, kun tekstiinsä ei ole voinut vaikuttaa millään tavalla.
Pelko pois. Kirja näyttää siltä kuin
nettikuvien perusteella kuvittelin, ja Perttu Lämsä on taikonut vielä
sellaista ekstraa, jota ei löydy netistä; romaani tuoksuu silmissä ja tuntuu
käsissä. Juoksija Kolehmaisen hikipisaroiden lisäksi kansiin on tarttunut tiilimurskaa
muurari Hanneksen käsistä.
Mustempaa hiilimurskaa sataa niskaan ärrällä postittaessani ensimmäisiä tekijänkappeita. Olen kirjoittanut liian paksua tekstiä; kirja kirjekuoressa ei mahdu postiluukusta, joten Itella ottaa noin kolmasosan romaanin ovh-hinnasta.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti