Yhtään urheilukirjailijaa ei ole olemassa

Klaus U Suomela: "Olympiamuistelma", kokoelmassa Olympia - urheilijan säkeitä omistettu suomalaiselle olympiavoittajalle v. 1920, Edistysseurojen Kustannus Oy, Raittiuskansan kirjapainossa Helsingissä, 23. Tämän ensimmäisen kokoelman jälkeen Suomessa on julkaistu kuusi urheiluaiheista runokirjaa. Ensimmäinen urheiluromaani julkaistiin 1914 ja novellikokoelma 1923.

"Suomessa on muun muassa sotakirjailijoita, jännityskirjailijoita ja eräkirjailijoita, mutta tähän päivään mennessä meillä ei ole ollut yhtään urheilukirjailijaa."

(Unto Salonen: "Tuntematon suomalainen urheilukaunokirjallisuus", UKK-instituutissa Tampereella 29.10.1987)

Elävien kirjailijoiden seurassa yhtä suomalaista on epäilty urheilukirjailijaksi, Jukka Pakkasta, mutta hän on kieltäytynyt kunniasta; hän on mieluummin vain kirjailija.

"Kustantajat karsastavat urheilukirjoja. Helge Nygrénin mukaan Suomen urheilukirjakurjuus kertoo heikosta urheilukulttuurista", Helsingin Sanomat 2.11.1991, B17.

"Taide ja urheilu mielletään nykyisin usein toisensa poissulkeviksi vaihtoehdoiksi."

(Jukka Sarjala: "Kulttuurin moniottelijat: urheilevat kirjailijat", eripainos Bibliphilos-lehden numerosta 3/1992, numeroimaton.)

Harvinaisuus kotimaisten urheilurunojen joukossa on Yrjö Jylhän "Sammunut tähti", jonka Klaus U. Suomela otti mukaan Suomalaisten urheilurunojen (Valistus) valikoimaan 1958. Runon tähdeksi en osaa kuvitella muita kuin mekaanikko, talonmies ja olympivoittaja Albin Stenroosia, joka "kadotti urheilumitalinsa talvisodan  melskeissä".

Viis nuorukaista saapui kapakkaan
ja pöytään istui hilpeällä mielellä /--/
Mies muuan torkkui vieress' yksinään
ja silloin tällöin lasiin kastui huuli;
/--/
Ei hiilirataa rakastanut hän,
näät lyhyet sen matkat oli hälle, /--/
Sai hänet vauhtiin vasta maraton,
ja päivän paahtaessa tulisesti
hän tunsi matkanteon nautinnon,
/--/
Kun kansakuntaina parhaat juoksijat,
niin miehet valkoiset kuin neekeritkin,
jo ankarassa heltees' uupuivat
ja kaatuilivat maantien viertä pitkin,

hän juoksi tavallista tahtiaan
ja maaliin seppel harteillaan juoksi;
ja miehen maine kiiri maailmaan
työn sisukkaan ja voiton suuren vuoksi.

Mut tällä kertaa kestänyt hän ei,
vaan pöydän päähän sammui, siinä nukkui;
näin ryyppy hältä voimat tyystin vei
ja lasin pohjaan sisu hurja hukkui.

Ei kansan huudot, hurraukset ois
nyt hänen korviins' yltää voneet, sillä
hän unen maille purjehti jo pois, -
mut nuoret äänet kiihtyi ympärillä.