keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Hanneksen New Yorkin aika vuonna 1916

Toukokuussa 1916 New Yorkin läpijuoksun voitti Ville Kyrönen.

Urheilutoimittaja Francis
raportoi vuoden 1916
läpijuoksun kuulusteluista.


Tammikuun 10. liittyi Yhdysvaltain kansalliskaartin New Yorkin 14. rykmenttiin, jonka tilat Brooklynin asuntoa vastapäätä. Kaartin valmennuksesta vastannut Lawson Robertson houkutteli urheilijoita mukaan. Kaartissa Hannes sai juosta, kun keväällä ei ollut töitäkään, ja hän harjoitteli aseenkäsittelyä, vaikka kaartin kotipuolustusjoukkoja oli käytetty lakkolaisia vastaan. 

Helpompi päästä kansalaiseksi, kun haku oli päällä (Declaration of Intention, ensimmäiset paperit), siksi Alma suositteli, ja Viljamikin liittyi skottilaisrykmenttiin Edingburghissa. Mutta Hannes kieltäytyi lähtemästä New Mexikon rajalle Pancho Villaa vastaan, koska kesäkuussa syntynyt Hannes Chester viikon ikäinen. Kuulusteluissa myönsi olleensa nelisen vuotta sosialistisen puolueen jäsen Suomessa.

(Hannes Chester Kolehmainen, s. kesäkuussa 1916; Sturdy son of Finland, tukeva Suomen poika, niin kuin sanottiin NYTssa 6.6.1920. "Pikku Kolehmainen harrasti Amerikassa hevosia, palloilua, veistoa, hiihtoa, maatöitä, nyrkkeilyä ja juoksua." Alman äiti Sofia haki "Haninsa" Piikkiön maatilalta takaisin New Yorkiin vuonna 1923. Poika asui koko ikänsä Amerikassa ja Hannes ei tavannut häntä kahdeksaan vuoteen.)

Toukokuussa New Yorkin läpijuoksun voitto Millrose AC:n Ville Kyröselle. Vanha ystävä ja toveri petti sopimuksen yhtäaikaisesta maaliintulosta, jota Ville alunperin esitti. Ei puhunut Villelle sen jälkeen sanaakaan. Läpijuoksun ratkaisua väitettiin järjestetyksi tasapeliksi ja siksi järjestettiin kuulustelut, joihin Ville meni, Hannes ei. Vastaaviin kuulusteluihin amatöörisääntöjen takia Hannes oli joutunut aiemminkin New Yorkissa ja kerran Suomessa.

Lokakuussa ei enää edustanut IAAC:ta ja työskenteli muurarina Osterbayssa Long Islandilla. Uhkaus sotaoikeudella ja pettymys seuraan saivat vannomaan Suomen nimeen; kunhan I maailmansota loppuisi palaisi kotiin; keskeytti kansalaisuuden haun. 

Koti South Brooklynissä lokakuussa, töissä New Havenissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti